Jäävät liikkeet menivät myös hienosti: istumaan jäämisessä olin itse vaihtanut rytmiä vaikka Darja istuutui nopeasi ja jäi rauhallisesti odottamaan ja luoksetulossa Darja vähän törmäsi minuun ja istuutui vinoon, josta ei sitten saanut tiivistä perusasentoa. Paikallaolossa ei huomaututettavaa. Kuten ei kaupunkiosuudessakaan, jonka päätteeksi tuomari totesi minulle, että taitavasti olet koirasi kouluttanut.
Jännittyneenä odotin jaksaako Darja vai ei ja kyllähän hän jaksoi. Koskaan en ole seurauttanut pariakymmentä askelta pitempää matkaa ilman palkkioita ja nyt siis oli se näytön paikka. Useamman viikon ajan paitsi muutamaa juoksun tärppipäivää hän on syönyt vain ja ainoastaan kentällä. Otan autolta oikeaan kainaloon litrasen jäätelörasian täynnä koiranmakkaraa ja kananrintapaloja. Pysähdyn hyvästä kontaktista ja palkaan siitä rasiasta ja panen takaisin kainaloon.Eilen vaan vähän juostiin kentällä, tehtiin muutama täyskäännös ja kun Darjan vire oli huipussaan pysähdyin ja sai syödä koko rasiallisen. Tänään otin siis taas autolta sen rasiallisen herkkuja oikeaan kainaloon, koira innolla lähti mukaan. Kupin kylläkin jätin salaa pois matkalla, mutta Darja herkeämättä tuijotti oikeaa kainaloani jos vaikka saisi palkkaa sieltä.Sai sitten sen palkkion suorituksen päätteeksi matkalla autoon ja kupillisen herkkuja autolla.
Tunsin Darjan painautuvan vasenta reittäni vasten pitkien suorien aikana ja nousi laukkaan molemmissa juoksuosuuksissa jo koiranpuoleisen jalan ottaessa ensimmäisen juoksuaskeleen. Hitaat osuudet pysyi ihan jalassa kiinni.
Henkilöryhmässä kontakti herpaantui molemmissa osuuksissa, mutta paikka silti säilyi niitä hemmetin kahdeksikkoja tehtäessä.Istumiset olisivat voineet olla vieläkin nopeampia, mutta käännökset joka suuntaan ja täyskäännökset olivat rauhallisia ja tiiviitä.

Taisi olla yksi hienoimpia suorituksia tänään. Ainakin minun elämäni yksi hienoimmista kisaseuraamisista.
Huomenna käydään sitten palautustreeneissä, jossa palkkaan nopeista lähdöistä, muutamasta käännöksestä tai vaikka vain pitkästä suorasta. Vire pitää saada ylös ja usko siihen kainalossa olevaan ruokakuppiin raudanlujaksi.
Tästä on hyvä jatkaa.
Kiitos Darja !
Kiitos Marille kuvista !
4 kommenttia:
Aivan loistavaa! Hirmuisesti Onnea!!
-Tiia&Gero-
Wau! Onnittelut! Hienoja kuvia, joista näkee, kuinka tiiviisti neiti herkkujansa halajaa:) Kyllä hän on sapuskansa ansainnut! Ohjaajan palkkio taitaa olla kokeen läpäiseminen:)
Onnneksi olkoon! Nyt on yksi tavoite saavutettu!
Kyllä tulos oli kaiken vaivannäön arvoinen.
Nyt minulla on luja luotto koiraan.
Palautustreenissä Darja suorastaan rynni kentälle, juostiin ja tehtiin muutama käännös, pysähdys ja kananrinnat ja koiranmakkarat sille, joka ne on ihan oikeasti ansainnut. Pelittääpä koira hienosti !
Lähetä kommentti