Tämän päivän punnituksessa painoerot olivat hyvin minimaaliset, 3100 g-3500 g.
Vielä on turha tuuletella, mutta tähän asti kaikki on paremmin kuin hyvin. Yltiöpositiivinen mies putosi 30 kerroksisen talon katolta ja pudotessaan vilkutti jokaisen kerroksen kohdalla ja huikkasi ikkunoista "kaikki tähän asti hyvin !"
Koko jengi osallistuu kymppikerhon hoitoon. Doris silmät onnesta soikeena makaa pentuaitauksessa ja nauttii kun vauvat repivät korvista ja hännästä.
Vauvat nukkuvat koko yön hiljaa. Ehdin viikon verran syöttää aamulla klo 7 ja nyt heräävät klo 7 tyhjää kattausta ihmettelemään. Kerron, että aamiainen tarjoillaan tästä lähtien vasta klo 9 ja siihen on tyytyminen. Mutinaa ja kiroilua saan osakseni, mutta alistuvat kun muutakaan eivät voi ja nukahtavat vielä hetkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti