Vuoden 1. koe 3.3.

Pääsin Janakkalan tokokokeeseen 3.3.18.  Olikohan se edellinen huipputulos vain onnenkantamoinen vai voisiko nyt olla toisen ykkösen paikka ? No, sehän piti ottaa selvää.
Tuomarina Riikka Pulliainen, jonka kehässä olen saanut mustiksilla huipputuloksia, mutta myös viime syksynä sen Pimun ekan avoimenluokan kokeen arvioinnin, joka oli  ihan katastrofi  -ei arvostelu vaan suoritus.
Mun fiilikset eivät olleet  mitenkään maailmaasyleilevät, mutta Pimu oli kuitenkin antanut harjoituksissa ymmärtää handlaavansa avoimen luokan liikkeet.
Pimu meni ihan pähkinöiksi tajutessaan, että olemme menossa treenihalliin. Jippia -jee ja kolme volttia takaperin ! No, vähän päästiin maan tasalle ennen suoritusvuoroa, mutta hihhuloi siihen malliin, että ohjaajan kädet hikosivat ja otsalle ilmestyi hikikarpalot.
Sain kasattua Pimun liikkeisiin, mutta siirtymiset eivät olleet korrekteja ja ainakin minä kuulin siellä täällä hienoista vinkumista. Silti saimme kokonaisvaikutuksesta 9,5. Jes !
Ei yhtään nollaa, mutta seuraaminen ihan hävettävän surkea =7. Pimu törmäsi vasemmalle kääntyessämme rajusti mun polveen ja ihmetteli merkkejä yms. Niin ja noudossa pysähtyi haistelemaan  5 sekunniksi maata 10 sentin päähän kapulasta ennen kuin nappasi sen ja hyvällä vauhdilla palautti !?! Liike oli kaikin muin osin nopea ja täsmällinen =8. Muuten pieniä epätarkkuuksia, mutta esim ruutu ja merkinkierto, jäävät liikkeet ja hyppy minusta erinomaisia. Loppupisteisiin 286 on syytä olla tyytyväinen ja niin olenkin. Vielä yksi ykkönen ja sitten keskitytään Pk-tottelevaisuuteen ja maastolajeihin.


Ei kommentteja: