Rallytokon alokasluokka hoitui nätisti yhden tehokkaan viikonlopun aikana. Perjantaina 23.8. kaatosateessa Janakkalassa Pimu ja Eve saivat ensimmäisen tuloksen ja sunnuntaina 25.8. Kennelhovin 2 kokeessa kummassakin tuloksen ja lisäksi toisessa tuomaripalkinnon. RTK1 -koulutustunnus oli plakkarissa ja seuraava koe käytäisiin avoimessa luokassa.
2.11. suuntasimme Even kanssa kohti Ylöjärveä. Sarin painostuksesta Eve uskaltautui ottamaan myös Oliverin mukaan. Eve ja Oliver aloittivat avoimenluokan. Parin suoritus näytti hyvältä, tarkkaa ja rauhallista menoa. Malttamattomana seurasimme mitä tulostaululle ilmaantuu. Eikä yhtään vähempää kuin 100 points !!! Oho ! Sitä siinä porukalla ihasteltiin ja onniteltiin Eveä, jonka urakka ei ollut ohi. Oli aika valmistautua Pimun kanssa samalle radalle. Pimun vire piti saada kohdilleen ja ns. ottaa koira ruotuun. Hyvältä näytti tämäkin suoritus, Pimu oli iloinen ja olisi varmaan maailman tappiin saakka seurannut Eveä ja tehnyt temppuja. Tämä on sen unelma ! Ja tällaisesta ei varmaan Eve uskaltanut edes unelmoida ...toiset 100 points ! Ei voi olla totta ! Mikä hattutemppu ! Muita täysien pisteiden suorituksia ei sitten tullutkaan. Kolmannelle sijalle ylsi 96 pisteellä mustaterrieri Ozzy ( Zornoi Oz) Camilla rauhallisessa ohjauksessa.
Hienoa olla mukana todistamassa historiallista kisaa, joka ihan varmasti oli Even "Elämäni Koe". Se ei hevin pyyhkiydy mielestä pois. Eve on taitava ja tosissaan, ottaa hyvin palautetta ja mikä tärkeintä osoittaa jokaisella katseella, sanalla ja eleellä kunnioitusta ja rakkautta nelijalkaiseen kisakaveriin; oli se sitten Oliver tai Pimu.
1. Pimu ja Eve (3 sek nopeampi kuin Oliver)
![]() |
| Me ollaan niin sun ! |
3. Ozzy ja Camilla
Samana päivänä Pimun tytär Noomi oli Hyvinkäällä kisaamassa rallytokon alokasluokassa ja mesessä tullut viesti kruunasi päivän: Noomille ja Annukalle hyväksytty tulos. Wau !
On ollut mielenkiintoista todeta kuinka sujuvasti Pimu vaihtaa ohjaajaa. Minä treenaan tokon voittajaluokan liikkeitä ja Eve rallytokoa. Pimua ei häiritse meistä kumpikaan vaikka olemme ihan lähellä ja puhumme. Se on niin täydellisesti sen, kumpi sen ohjaukseensa ottaa. Ihmeellistä !
Ihana Pimu !

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti