Heila läpi hajutestistä

Olen jäänyt koukkuun lajiin nimeltä nose work. Koiran käsittämättömän tarkkaan hajuaistiin ja sen mukanaan tuomiin mahdollisuuksiin tutustuminen on ollut minulle todella uuden äärellä olemista.
Vähän ollaan sitä pienellä porukalla harjoiteltu ja joskus olen yksin piilotellut pienenpieniä purkkeja, joissa on yksi tippa eukalyptushydralaattia.
Pitihän sitä käydä testaamassa miten koulutus on sujunut ja katsomassa millainen virallinen hajutesti oikeastaan on. Lokakuun hajutestiin en päässyt, mutta joulukuussa onnisti ja paikka Forssan 28.12. testiin varmistui.Ihan huikean jännää !
Osallistujia oli 17, kaikenrotuisia. Meidän suoritusnumero oli 11.Tuomari kertoi miten koe tulee etenemään ja mitä koiranohjaaja saa tehdä ja mitä ei.
Laatikkoja oli yhteensä12, tässä kokeessa kahdessa rivissä ja aikaa 3 min löytää oikea laatikko. Lähtöhajuja oli kolmessa lasipurkissa. Heila ei uudesta ympäristöstä häplääntynyt vaan työvaatteet ( valjaat) saatuaan päälleen kääntyi samantien työmoodille ja antaumuksella veti lähtöhajua sisäänsä. Ja sitten menoksi !
Laatikkotreeni
Lähtölinja oli hallin toisessa päässä ja Heila imuroi hallin seinän siirtymävaiheessa. Ilmoitin tuomarille koska olimme lähtövalmiita ja kello lähti käyntiin. Heila valitsi vasemmanpuoleisen laatikkorivin ja aika haipakkaa lähti liikkeelle silti tarkastaen ensimmäisen. toisen ja kolmannen laatikon, jonka jälkeen siirtyi oikeanpuoleiselle riville ja istuutui siellä kolmannen laatikon kohdalle. Selkeä ilmaisu, mutta silti pyysin sitä näyttämään hajun ja muutaman kerran Heila  täppäsi kuonolla laatikkoa. Epäilyksille ei jäänyt sijaa, niin selkeä ja varma sen ilmaisu oli. Nostin käden ylös ja ilmoitin tuomarille "löytö", johon tuomari nyökkäsi ja antoi luvan palkata koira. JES -siirryin sivuun ja kiittelin Heilaa ruhtinaallisesti ja palkitsin nakinpalasilla. Tuomarin arvostelussa Heila sai kiitosta hyvästä keskittymisestä, nopeudesta ja tarkkuudesta sekä varmasta ilmaisusta ja minä siitä, että annoin koiran valita miten haluaa radan suorittaa ja siitä, että vielä olin pyytänyt tarkentamaan hajulähteen. Aikaa tähän kaikkeen kului 16 sek.  Tuomari  kertoi, ettei rata ollut tähän asti ollut koirille helppo, mutta meillepä oli.
Kisakirjaa emme mukaamme saaneet, koska ne olivat jääneet postiin. Järjestäjät lupasivat postittaa kirjan myöhemmin. Toivoa sopii...
Jännitin niin paljon testiä etten älynnyt pyytää ketään katsojista kuvaamaan suoritusta.
Hajutestin suorittaminen on kisalippu oikeisiin kokeisiin.

Tämä vuosi on kisojen osalta taputeltu loppuun. Eikä voi muuta kuin olla tyytyväinen : hyväksytty Bh-koe, 3 x tokon avo 1.tulos ja hyväksytty hajutesti.

Kiitos Heila !

Ei kommentteja: