Sagan pennut syntyivät 12.12.2020

 


Saga aloitti synnytyksen täsmälleen laskettuna päivänä, la 12.12.2020.Koko viikon olin ollut valmiudessa ja tämä synnytyksen odottelu on hermoja raastavaa aikaa. Myöhään iltapäivällä Saga lopulta asettui pesälaatikkoon, mutta vaikka kuinka ponnisteli ensimmäinen pentu ei halunnut tulla ulos. Soitin paikalliseen Evidensiaan ( Vethaus) ja suuntasimme sinne apua saamaan. Kalkin avulla ja mekaanisesti autettuna ensimmäinen pentu saatiin maailmaan ja ihan elävänä. pikkuhiljaa loppukatras näki päivänvalon. Saldona yksi poika ja 6 tyttöä. Yksi tyttö on väriltään valkoinen ja muut musta/hopeita. Valkoisen tytön kohtalo taisi ratketa siinä silmänräpäyksessä kun tajuttiin, että tulossa on valkoinen vauva, joka sitten osoittautui tytöksi. Ei siinä enää auttanut mitkään empimiset ja järjen äänen esiin houkuttelut. Kaveritkin heittivät bensaa liekkeihin sen sijaan, että olisivat edes yrittäneet niitä sammutella.

Muutamat ensimmäiset päivät ovat kriittisiä. Kaikki eivät aina selviä jatkoon. Nyt toivotaan parasta.


Ei kommentteja: