Tyttöjen kuulumisia

Treenikuulumisia

Nyt on esineruudussa menossa molemmilla tytöillä motivaation nostovaihe. Vien yhdessä koiran kanssa pari esinettä kapean ja pitkän ( 5-10 m x 40-50 m ) kaistaleen päähän ja sitten nopeasti takaisin ja samantien päästän hakemaan. Darja tuo vielä yhden esineen, Doris yksi tai kaksi. Molemmat ovat hyviä nenänkäyttäjiä, jaksavat etsiä ja nouto-osuus sujuu sata lasissa ja käteen saakka. Juska-mamma pääsee sitten hakemaan mitä sinne on jäänyt ja ihan itkee autossa kun tietää kohta hänen vuoronsa tulevan. Nyt vaan on ihan selvästi havaittavissa hajuaistin hiljainen hiipuminen.

Darjan kanssa on jäljestetty sellaisia parinsadan metrin, tunnin vanhoja jälkiä. Darja on luontainen jäljestäjä, joka nostaa kyllä kepit ja selvittää kulmat ja janatyöskentely on sujunut hyvin ihan siinä sivussa. Jälki on nyt tauolla ja olen keskittynyt seuraamisen harjoitteluun. Darjalla ei ole mitään tarvetta miellyttää minua, on vähän matala temperamentiltaan ja pentuna oli tosi huono syömään. Edellä olevista seikoista johtuen piti ensin näyttää tytölle mitä nälkä on ja sitten miten se nälkä parannetaan. Aloitin seuraamisen ruokakuppi sylissä pienellä matkalla ja siitä sitten pikkuhinjaa pidensin matkaa, mutta AINA se iso ruoka tulee seuraamisen lopussa; ja muutaman pysähdyksen jälkeen pienenmpi annos. Työlästä, mutta minulle tuli sellainen ajatus, että johan on kumma etten saa yhtä Darja-eläintä seuraamaan.
Hyvä, että treeniliivissä on isot taskut kun pitää kuljettaa koko päivän ruoka-annos mukana.

Doriksen kohdalla jälki meni uusiksi viime kesänä. Olin jo pitempään sietänyt hutilointia: ajoi siellä päin, ajoi kulmista yli, hulluna etsi niitä keppejä ja sinkoili sinnen tänne. Kokeilimme vähän yhtä sun toista ja siinä sitten motivaatio laski sellaiselle virkamiesmäiselle tasolle, joskus kyseli janalla, jotta "täh?".
Sitten 3 viikon ajan Doris söi vain ja ainoastaan jäljellä ja jäljet olivat väh 1½ tunnin vanhoja ja keppejä vaihteleva määrä 2-6. Ensin lopussa oli ruokakuppi, jossa koko päivän ruoka.Kummasti tuo ulkoruokintavaihe nosti motivaatiota ja paransi tarkkuutta.Odotettavissa oli väistämättä, että kiihko sinne ruokakupille nousee liian suureksi ja kepit unohtuu. Näin kävi ja sitten yritin taiteilla loppupalkan ja kepeiltä saatavien palkkojen välillä kunnes löytyi toimiva ratkaisu. Nyt näyttäisi jälki olevan mallillaan. Toki tarvitsee paljon harjoitusta, että varmuus kasvaa. Valo vaan tahtoo loppua eikä niitä jälkiä ehdi ajaa kuin vapaapäivinä.
Tottis alkaa olla reilassa. Doriksen kanssa on ilo treenata: hän on innokas ja teknisesti taitava.Seuraamisessa Doriksen kontakti on hyvä ja pitää paikkansa häntä ylhäällä. Noudot olen opettanut hyväksikäyttäen eteenmonopalkkiota eli tietää, että noudot suoritettuaan pääsee kentän päässä olevalle eteenmenon palkkiokupille. Näin noutojen tempo paranee nousujohteisesti ja Doris suorittaa ne putkeen ja saa vain pienen makupalan tai taputuksen välillä. Metrinen vapaaeste tai jyrkkä A ei tuota mitään ongelmia.
Hakutreeneissä käydään satunnaisesti ja keskitytään maalimieskontaktiin sekä erikseen tapahtuviin ilmaisuharjoituksiin.

Kun tällainen ulkoruokintavaihe on menossa ( koira syö vain kentällä tai jäljellä ) niin myönnettävä on, että on kyllä vähän hatuttanut joka päivä vääntäytyä metsään jäljille ja/tai ajaa kentälle koira ruokkimaan. Ihan hullun hommaa! Onneksi olen totaalisen pakkoneuroottinen luonne eli kun jotain päätän niin se on sitten ihan pakko tehdä että voin illalla käydä nukkumaan. Muutamankin kerran olen punninnut vaihtoehtoja 1. armahtaa koira ja antaa ruoka sivistyneesti keittiössä 2. jättää koira ruuatta. Kuitenkin olen raahannut sitten itseni niitä jälkiä tallaamaan ja/tai tottiskentälle ruokkimisrituaaleihin eli seurauttamaan esim 10 m ja sitten isot liivintaskut tyhjäksi ja pöperot naamaan.