Kuinka kaikki alkoi ?
Kansainvälisellä mustisfoorumilla oli helmikuussa (olisko ollut 28.2.) ilmoitus "for sale" -hieno ranskalainen mustiksenkuva ja pitkä rivi saavutuksia.Jaaha -ja seuraavaa viestiketjua tutkimaan. No, Jaana soitti samana iltana ja kysyi, jotta huomasitko ja mikä sukutaulu ? Pahaa aavistamattomana kävin katsomassa: Jaana muisti, että olin puhelimassa huokaillut ja kuolannut ko koiran äidin perään ja isäkin oli yksi maailman parhaista uroksista. "Kysy mitä maksaa"...ja sitten peli olikin jo pelattu. Mikään eikä kukaan ei enään saanut pysäytettyä sitä sirkusta, mikä oli tulossa.
Siitä alkoi uskomaton kirjeenvaihto koiran omistajan ja allekirjoittaneen kesken: minä en osaa ranskaa ja vastapuoli ei edes auttavasti englantia, joka toimi meidän yhteisenä kielenä.Viestit kirjoitettiin pariin kertaan eri sanoilla ja näin varmistettiin, että kumpikin ymmärsi mitä toinen tarkoitti.
Koiran hinta ei ollut "se juttu" vaan koiran saaminen Suomeen. Minä en luvannut lähteä hakemaan, mutta hoidin yhteydet ja paperipuolen. Jaana sai pössäytettyä mukaansa tutun colliekasvattajan aikuisen tyttärensä kanssa. Kolmistaan tutkivat kaikki mahdollisuudet tuoda koira lentokoneella Luxenburgin näyttelystä 28.3., jossa esiintyi kehässä viimeistä kertaa Manner-Euroopassa. Kuinkahan monta päivää porukka vietti netissä tutkien joka ainoan lennon, mutta lopputulos oli masentava. Niin suuri ja painava koira ei pääsisi läheskään kaikkien koneiden ruumaan ja pienemmät lentokentät oli jo heti poissuljettu. Myös hinta nousi tähtiteteellisiin lukemiin, osa lentoyhtiöistä vaati tuonkokoiselle koiralle jo puusta tehdyn erikoisvalmisteisen boxin. Vähän jo aloin ottaa pakkia, mutta Jaanapa ei; entistä tiukemmin liimautui tietokoneen ruutua töllöttämään ja uusia mahdollisuuksia etsimään.
Seuraava vaihtoehto oli ajaa autolla Saksasta Luxenburgiin 28.3. ottaa koira ja ajaa takaisin Saksaan.
Kaikki vaihtoehdot tarkastettiin ja lopulta löytyi " ei halpa ja nopea" vaan paras. Viikko siinä kuluisi: laivalla Saksaan torstai-iltana, perillä perjantai-iltana, koko seuraava yö tien päällä ja lauantai aamulla piti olla mustiskehän reunalla Luxenburgin näyttelyssä, johon oli ilmoitettu yli 40 mustista. Hampurista lähtisi laiva kohti Helsinkiä keskiviikon vastaisena yönä ja seurue olisi koto-Suomessa torstai-aamulla. Jaana hoiti kotiasiat ( talli, koirat,lapset) siihen malliin, että voisi olla viikon pois.
Koiranhakumatkasta Luxenburgiin tuli totista totta. Minä sain reaaliaikaista tietoa useita kertoja päivässä: missä oltiin, minkälainen hotelli on, sataako vai paistaa, onko ruoka hyvää.Näyttelyn uutiset koskivat myyntikojujen tarjontaa, huonoja trimmauksia, huonoa tulospalvelua, sotkuista ympäristöä jne. Kyllä Suomi sentään on eturivin maita maailmassa ajatellen koiranäyttelyiden järjestämistä.
Näyttelyn jälkeiset tiedotteet tulivatkin aika tiuhaan tahtiin ja koskivat luonnollisesti Alekin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Alekin herkkua oli kaakaon päällä oleva kermavaahto eikä kävely pitkin pahamaineista Reberbahnia ollut koiralle mitään, näin minulle kerrottiin.
Ongelmia tämä vajaa 4-vuotias koiraherra ei matkan aikana aiheuttanut.
Torstai aamuna 2.4. sain herätyksen Jaanalta aamukahdeksalta: nyt me ollaan Suomessa ! Ajaa köröttelin Forssaan Alekia tapaamaan -en voi sanoa olleeni pettynyt.
Mukava, ihmisystävällinen, hyvinkäyttäytyvä uros, joka liikkui hyvin eikä näyttänytkään yhtään hullummalta. Ulkonäkö vielä paranee kunhan saadaan jätkä kunnon trimmiin.
Jaanan ( kennel Bojai) kotisivuille jossain vaiheessa, toivottavasti pian, tulee matkakertomus kuvineen, joten käykääpä kurkkaamassa !
Tervetuloa Suomeen Alek !
"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti