Lapset maailmalla

Pikkupoika eli Vili lähti aprillipäivänä Helenan messiin Toijalaan -nyyh !
Vili pääsi ison komean ja hyväkäytöksisen mustisuroksen, Vanjan, oppiin.
No, jos ihan rehellisiä ollaan niin -aaaah !!! Saadaan taas siirtyä normaaliin arkeen.

Pentue oli minulle erityisen rakas; olinhan sen toinen äiti.Pennut,11 kpl, tupsahtivat maailmaan ihan yllättäen ilman mitään ennakoivia merkkejä lähes viikkoa ennen laskettua aikaa. Oltiin normaalilla metsälenkillä ja eläinlääkärissä piti kotimatkalla poiketa laskemassa pennut rtg:llä. Avatessani Hiacen sivuoven kauhukseni tajusin Doriksen vieressä elävän vastasyntyneen pennun.Puolen tunnin päästä vauvoja oli jo 5.Kaksi lapsosista syntyi enkeleinä ja kaksi liittyi sateenkaarisillan jengiin 3 päivän ikäisinä.
Kuolemaan ja pienten elottomien ruumiiden käsittelyyn en koskaan totu, eikä pidäkään; aina se itkettää yhtä paljon. Itse asiassa elämä ei suinkaan koveta vaan herkistää. Oli lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa paketoida pienet ruumiit Eviraan avattaviksi; vauvat, joille oli annettu vain 3 päivää...kyllä siinä oli paketti kyynelistä märkä.
Doris alkoi kehittää maitoa perihämäläiseen tapaan vähän jälkijunassa eli kun pennut olivat jo 2½ viikon ikäisiä. Porukka joi jo siihen aikaan pullosta ja opetteli kiinteän ruuan syömistä kupista. Alku oli tosi takkuinen ja välillä väänsin porua pentulaatikossa Doriksen kanssa ettei me selvitä tästä. Tuntui, että jatkuvasti törötin eläinlääkärin odotustilassa pentulaumani kanssa. Eli minä siis ruokin ja kakatin porukan ( emonmaidonvastike sai pentujen vatsat niin kovalle, ettei Doriksen kakattaminen riittänyt. Levolac oli kova sana). Kannuksia postettiin,pentulauman pienimpiä nesteytettiin, ab:ta annettiin nahan alle koko porukalle x 4 ja yhden tulehtunutta silmää hoidettiin. Unet jäivät alle minimin, alkuvaiheessa päivärytmi muodostui 4 tunnin sykleistä ja mielessä oli vain seuraavan syötön ajankohta, pentujen paino ja kuka oli kakannut ja kuka ei.
Tämän ikäisenä kun kyykkii päivässä 6-7 tuntia pentulaatikossa on jokapaikasta kipeä ja kankea. Onko ihan pakko ???

Doris yritti olla niin hyvä äiti kuin niissä olosuhteissa oli mahdollista. Yhdessä vietettiin pitkiä rupeamia pentulaatikossa ja taisi Doris hoitaa siinä vähän minuakin.Makasi pentujen vieressä pää sylissäni ja kuivasi suolaiset pisarat poskiltani.

Jossain vaiheessa kuitenkin lapset oppivat syömään kiinteää ruokaa ja kakkaamaan itse. Tuntui aivan uskomattomalta kun ensimmäiset onnistuivat pykäämään pienenpienet ihanat kakkapökäleet auttamatta. Sanoinkuvaamattoman ihana tunne! Koskaan en ole niin onnellisena keräillyt kakkoja pentulaatikosta.
Kun hankalasta alusta selvittiin ei sitten ollutkaan mitään ongelmia. Pentue tuntui tyytyväiseltä ja hyvinvoivalta. Ulkona käytiin 5 viikon iästä lähtien ja ruoka maistui. Porukka kasvoi ystävällisiksi ja soisaalisiksi. Vierailijoiden kimppuun iskettiin aina yhtenä laumana ja jokainen yritti kivuta ylemmäs syliin, saaada enemmän rapsutuksia ja lopulta päästä nuolaisemaan kasvoja.

Jukka Ja Miina tekevät tuttavuutta

Jokainen pentu löysi oman rakastavan perheen.
Ensin lähti Miina ( Grafinja) Paraisille Jukan ja Maaritin hellään hoivaan.Siina ( Gordaja Gasina)yrittää täyttää Z.Tatjaanan suuria saappaita.Odottamassa 1½ ja 4 vuotiaat vekarat joten ihan ilman konfliktejä ei yhteiselo varmaan tule sujumaan. Tästä kärpästikkelistä kuullaan vielä. Sitten Juri (Gagarin) haettiin Hämeenkyröön, jossa vanha sakemaani ja pari kissaa sai vauhtia ja vaarallisia tilanteita elämäänsä. Valkorintainen karhumainen jässikkä Boris ( Graf Boris) jäi Hämeenlinnaan jo vanhastaan tutulle koiraihmiselle vehniksen kaveriksi. Boriksen edesottamuksia voi seurata hänen omasta blogista.
Seuraavan viikonloppuna sitten Ansa ( Geroinja) lähti tutustumaan edesmenneen Z. Brendan elinpiiriin Kukkilaan ( suuret on saappaat sielläkin ) ja Gero ( Geroi)
matkasi Espooseen kanin, pikkukoiran,käärmeen (ym ?) perheenjäseneksi bouvierin jättämää tyhjää tilaa täyttämään.Geron elämää voi seurata hänen blogista.
Ja niin me Vilin ( Gavrik) kanssa sitten ehdittiin viettää puolisen viikkoa ihan keskenäämme ja suorastaan ihastuin tähän hyväntuuliseen, ystävälliseen ja leikkisään kaveriin. Hän oli se, joka pisti ihan viimeiseen ( lähes) hengenvetoon asti hanttiin eikä suostunut mistään pullosta juomaan. Ehei,kiljui ja tappeli vastaan kun tuttia yritti suuuhun tunkea -tissille piti päästä. 3 päivää kävikin jossain salaa syömässä sillä pullosta ei juonut eikä paino laskenut; ei se kyllä noussutkaan vaan tarkasti vaaka näytti kammottavan pienet numerot 290 monta päivää peräkkäin. Siinä meinasi hermot mennä kun yritti selittää ton painoiselle mustiksenpennulle, jotta jos et juo niin henki lähtee. No, sitten antoi periksi poloinen. Ihanaa kun jäi niin lähelle. Helena hoiti aiemmatkin mustikset ( Z. Drug ja Z. Maxim) huolella ja rakkaudella joten Vili pääsi arvoiseensa kotiin.

Pitäkää pikkuisista hyvää huolta !