Doris ihan ulkomailla
Olimme Jaanan kanssa suunnitelleet Ruotsin & Norjan reissua lokakuun alkuun. Ihan aluksi oli tarkoitus mennä Ruotsiin Sundsvallin kv- näyttelyyn la 3.10 ja jatkaa siitä sitten Norjan puolelle Kongsvingerin kv-näyttelyyn su 4.10.
Keväällä oli tehty hyvissä ajoin matkatoimiston kanssa järjestelyt ( laivat+majoitukset) ja niitä jo kerran muutettu Jällivaarassa käynnin jälkeen: emme tarvinneetkaan Ruotsin serttejä tai cacibeja -> siis vain Norjaan su 4.10. KUNNES ja ONNEKSI surffailin NKK:n sivuilla ja ihmettelin kuka oli varastanut Kongsvingerin näyttelyn kokonaan. Herttileijjaa ! Äkkiä mailia Norjaan, josta ilmoitettiin, että näyttely oli siirretty Hamariin, mutta kakkosryhmä kuitenkin arvosteltaisiin su 4.10, vaikka NKK:n sivuilla kakkonen oli merkitty la 3.10. Sitten soitin Norjaan ja kysyin, että mitä ihan oikeasti meinaavat, äkkiä mulle maililla oikea tieto. Sitten tulikin se oikea tieto, että la 3.10. on kakkosryhmän päivä. Tässä vaiheessa olin jo vaihtanut päivämääriä matkatoimiston kanssa neljään kertaan ja ihan oikeasti hävetti tämä härdelli.
No, sitten Darja alkoikin antaa merkkejä ihan liian aikaisin juoksusta, josta olin siis ajatellut astuttaa sen. Jännityksellä laskeskelin silmät sikkuralla vuorokausia; väh. 25 vrk pitää olla oletettuun synnytykseen jotta voi osallistua. Siinä sitten juoksu pamahti päälle ja bh:kin suoritettiin lähes tärppipäivinä. Liian lähelle menee –ei voida lähteä Norjaan.
Jaana –tuo ikuinen ideanikkari- keksi, että ota Doris Norjaan Alekin seuraksi. Hah-haa, jaa Doris Norjaan ! Eihän sillä olen edes vasta-ainetestiä tehtynä enkä ole ilmoittanut sitä ! No, vaihtoehdot oli aika vähissä,niin oli aikakin ja viime tipassa postitin Doriksen ilmon Hamarin näyttelyyn. Varmuuden vuoksi ilmoitin molemmat tytöt jos vaikka Darja jäisi tyhjäksi, joka siinä tapauksessa lähtisi messiin. Ja samantien Doris vasta-ainetestiin. Vielä jäi yksi kysymys avoimeksi: pysyisikö Doriksen turkki nahassa kiinni siihen saakka. Doriksen karva muistuttaa ominaisuuksiltaan snautserin karvaa ja jokainen voi vain kuvitella miltä näyttää 7 kk vanha kuollut irtoamispisteessä oleva turkki ! En voi viedä ton näköistä eläintä mihinkään näkyville, en edes minnekään Norjan perukoille –apuvaaa ! Näillä eväillä siis tullaan menemään, ei voi mitään !
Laput tulivat postissa – siis vain me, mutta Doris tossa turkissa ! Taaskaan ei maksupuoli onnistunut. Numeroita ei tullut vaan joku pankin maksu on maksamatta vaikka aina maksan kaikki ylimääräiset kulut. Tietää siis ylimääräistä käyntiä toimistossa ennen arvostelua.
Torstaina 1.10 siis istuttiin punaisessa hiacessa Turun satamassa odottamassa Isabellaan pääsyä. Naureskelin, että Doriksella on pakattuna isompi kassi kuin mulla; sillä kun pitää olla isoista kuivureista lähtien kaikki rekvisiitta mukana. Laivamatka sujui totuttuun tapaan: syömään-kauppaan-nukkumaan. Perjantaiaamu Tukholmassa oli kylmä; pakkasta, mutta aurinkoista. Navigaattori sekoili, mutta löysimme helposti ulos suurkaupungista. Olimme Hamarissa hyvissä ajoin ennen iltaa. Yöpaikka oli pieni motellintapainen näyttelyhallin välittömässä läheisyydessä. Postimerkinkokoiseen huoneeseen pääsi tosi kapeita ja hirveän liukkaita portaita pitkin. Kylppäri oli myös minikokoinen ja tukka nousi pystyyn kun mietin miten pesen aamun varhaisina tunteina Doriksen jalat ja missähän kuivaan ne.
Illalla käytiin pizzalla, tutkimassa reitti näyttelyyn ja ulkoiluttamassa koiria rannalla.Jaana kampasi Alekin turkin, hyvä se on. Sitten unta kaaliin !
Klo 5.00 vääntäydyin ylös puunaamaan Dorista näyttelykuntoon. Meinasi siinä usko loppua kun sekä valo, että tila olivat kortilla. Arvostelu olisi klo 9 ( joku kreikkalainen ). Vähän jännitti Doriksen puolesta. Trimmi oli korkeintaan tyydyttävä; en saanut siitä sen parempaa vaikka käsittelin koko turkin ohennussaksilla kauttaaltaan.
Alek sai mitä pitikin, se ei nyt ollut mikään yllätys. Kuuntelin tarkkaan kuinka tuomari saneli kehäsihteerille ja tuntui, että antaa Doriksellekin sen CKn -joo, niin antoikin. Voi, sitä riemua ! Jaana otti Alekin ja tuli kehään ROPin valintaa varten –juostiin kierros ja tuomari ojensi punakeltaisen ruusukkeen DORIKSELLE ! Yhtäkkiä Jaana hoksasi, että sertit puuttuu. Kehäsihteeri selitti, että ei niitä anneta -jaa, miksiköhän ei ? No, avoimenluokan narttu voi sen saada, mutta ei valiouros ! Jaa, miksei ? Aikani kun siinä kiukuttelin niin otti täti paperit ja kirjoitti sertin arvostelulomakkeisiin. Heitti vielä perään Alekille punavihreän ruusukkeen, jota ei palautettukaan. Olisi ollut aika homma lähteä niitä serttejä jälkikäteen penäämään. Suomessa ollaan totuttu niin hyvin järjestettyihin näyttelyihin että meinaa joskus ulkomailla unohtua tarkastaa arvostelulipuke, että jokainen rasti on oikeassa paikassa.
Arvostelua seurasi kehän reunalla Darjan norjalaisveljen Diselin omistaja ja joukkoamme täydensi Darjan tulevan pennun omistajaperhe. Tämän porukan kanssa seilasimme edestakaisin hallia, kiersimme kojuja, ostimme trimmausvehkeitä, kävimme kahveella. Disel muuten oli tosi komean näköinen eläin, vaikka oli juuri ajeltu kokonaan karvattomaksi : kookas, pitkäraajainen, isopäinen reipas uros, jolla mahtavat lihakset. Mitään ihmeellistä ostettavaa ei löytynyt. Muutenkin Norja on kallis maa, jonka kruunu ei koskaan kellu kuten naapurimaan Ruotsin.Johonkihan sitä norjanrahaa piti tunkea joten koiravalokuvaaja tuntui sopivalta kohteelta. Aikansa siinä suuntaili valoja, makaili pitkin lattiaa ja erilaisista kulmista valokuvasi Dorista ja Alekia, joka otti tutun EVVK-ilmeensä. Ammattilainen tuntui olevan.
Ryhmään emme jääneet vaan lähdimme ajaman takaisin Ruotsin puolelle. Onneksi ! Satoi jo ihan kunnolla, sade oli muuttunut lumeksi heti lähtömme jälkeen –huh-huh ! Koko paluumatka vettä valui taivaasta kuin Esterin peestä –tiet olivat vettä täynnä ja vaikka hiacessa on 4-veto oli syytä pitää vauhti suht hiljaisena.
Seuraavan yön vietimme Karlstadin lähistollä pari sataa vuotta vanhassa herraskartanossa. Huone oli suuri, valoisa ja siitä pääsi heti ulos ruohikkoiselle pihalle. Kartanossa toimi myös ratsastuskoulu.
Doris ajeli kartanon kissaa, jonka sitten kuvitteli kiivenneen puuhun. Iso pahka parin metrin korkeudella oli se Doriksen kissa. Aikansa kiersi puuta ja yritti kiivetä runkoa myöten ylös.Tämä kyllä keksii kaikenlaista viihdettä itselleen. Illalla käytiin taas syömässä ja painuttiin pehkuihin. Aamiainen oli katettu kartanon päärakennuksessa vain meille -aivan kuin olisi astunut valtavaan antiikkikauppaan, kynttilöitä, peilejä yms. Vähän siinä taivasteltiin ja mutusteltiin paahtoleipää ja muita herkkuja, mutta visusti varottiin sotkemasta valtavan antiikkipöydän valkoista pellavaliinaa. Vähän oli sellainen tunne, että oltiin väärässä paikassa…
Nyt olisi siis koko päivä aikaa ajaa 350 km Tukholmaan. Ensin lähdettiin koirien kanssa metsään kunnon lenkille: toista tuntia reipasta kävelyä ihanassa metsässä, jossa koko syksyn värikirjo esittäytyi kaikessa loistossaan. Kyllä oli koirilla kivaa.
Doris löysi muoviämpärin, josta riitti riemua pitkäkäsi toviksi. Taisi ehtiä irrotella jonkun metsänelävänkin kanssa ja sai isommat menohalut purettua.
Tapettiin aikaa kaikenmaailman ostareissa, supermarketeissa, ylijäämävarastoissa ym vahinkovarastoissa. Jaana löysi puoli-ilmaisia hevosen loimia, suitsia, jalkakääreitä vai mitä ne nyt oikein onkaan. Kasseihin upposi sukkia, käsineitä, koirankeksejä, kaulapantoja, Tarulle agility este ( rengas ?) Siirille pipo+kaulaliina+fleecejakku. Must-tuote oli turkoosi katuharja, jossa on valkoisia palloja ( toivottavasti Doris ei paloittele sitä heti ). Juu – ja Norjan puolelta oli pitänyt ostaa pörröinen takki. Onneksi autossa on tilaa. Ihan kun oltaisi oltu reissussa 2 viikkoa –niin paljon kamaa oli peräosastossa.
Missattiin reitti satamaan ja sitten oltiinkin menossa Upsalaan –eikun ympäri ja äkkiä soittamaan Viking-terminaalin tarkka osoite. Vähän navigaattoritäti edelleen sekoili tunneleissa, mutta ajatti meidät kuitenkin kaupungintalon liepeille, josta siiten viittoja seuraamalla köröteltiin pitkän autojonon hännille Viikkarin terminaaliin. Eivätpä usein ajata pakettiautoja ruuman hyllylle; luiska oli jyrkkä eikä hiace meinannut mahtua kääntymään. Tiukkaa teki jäykän nelivedon kanssa ahtaissa tiloissa.
Syömään-kauppaan-nukkumaan. Yöllä keinutti kunnolla avomerellä. Aamulla maanataina 5.10 klo 7.30 oltiin jo turvallisesti kotomaan kamaralla. Kaikki hyvin ! Alek ja Doris matkasivat mallikelpoisesti, mitenkäs muuten. Kiitos Jaanalle matkaseurasta !
