Maastoja ovat sitten harjoitelleet muualla, paitsi Boris ( Z. Graf Boris), jonka kehitystä pystyn seuraamaan omassa hakuryhmässäni. Haku tosin on nyt omalta osaltani tauolla, mutta porukan mukana käyn satunnaisesti esineruututreeneissä.
Sari ja Boris ->
Tuire on ajanut Lahdesta (tai jostain sieltäpäin) kolmeen otteeseen kentälle saamaan uusia ajatuksia Indin ( Mardenas Indi) yhteistyöhalukkuu-
den lisäämiseen tottiksessa. Indi seurustelee mielummin oman itsensä kanssa kuin Tuiren ja siinäpä on työ saada ohjaajasta mielenkiintoinen ja tärkeä. Koirahan ei tee mitään mikä ei ole kannattavaa toimintaa. Kyllä on sanottava, että Tuire on täysillä mukana ja nyt on kaikki vanhat koulutustavat otettu uudelleen arvioitavaksi ->uusiksi on tainnut paljon mennä !
<- Tuire ja Indi
Jenni ja Siina (Z.Gordaja Gasina) ovat pirteä pari kentällä; ihan muistuu mieleen 90-luvun puolelta Jenni ja pippurinen Tatjaana ( Z. Tatjaana), jonka parin tottis ei jättänyt ketään kylmäksi. Jennillä oli tapana palkata seuraamisen lopuksi Tatjaana rintataskussa olevalla siankorvalla. Aina ennen sen antamista Jenni taputti taskua kädellään. Tämä pieni kädenliike sai sitten kokeissa Tatjaanan vireen nousemaan kun oli varma, että siankorva ihan justiinsa kopsahtaa suuhun. Siinan ote elämään on kovin dorismainen eli ei kaikkea pidä ottaa kamalan vakavasti. Vähän tahtoo turhan helposti kontakti herpaantua.Isommat eväät messiin!
Jenni ja Siina ->
Minusta tällaiset ruualla käyvät isot ei-paimenkoirat tarvitsisivat paljon isommat palkkiot kuin minkä nimeen ohjaajat vannovat. Kynnenkokoi-
set nakinpalat tai juuri päiväruokansa nauttineitten koirien lihapullanpuolikkaat tai –ah ! ihan pahaa tekee- kuivamuonamössö eivät juuri ketään sytytä. Onhan ihan eri juttu jos pomo tarjoaa oopperalipun hyvin tehdystä työstä tai 2 viikon Thaimaan matkan kaikkine oheisnautintoineen. Vai ??? Päivän ruoka-annos mukaan kentälle, eikä mitään kuivamuonapöperöä vaan parasta koiranmakkaraa, kananrintaa, lihapullia, kissanruokaa ym. herkkua. Yhdessä pakataan ruoka astiaan keittiössä ja laitetaan siihen Kassiin, joka otetaan aina mukaan. Kuppi pidetään näkyvillä mukana kentällä ja palkataan koira siitä SUURILLA paloilla. Mieluummin 3 5-10 askeleen seuraamispätkää ( ekalla ja tokalla pysähdyksellä suuret herkkupalat kitaan ja sillä kolmannella koko kuppi kitusiin) kuin 20 seuraamispätkää ja postimerkinkokoinen makkaranpalanen palkinnoksi. Tai joskus vaikka vain yksi lyhyt seuraamispätkä; jos menee hyvin saa siitä koko kupillisen. Voimakkaat ärsykkeet ja suuret palkkiot -niin se toimii ! Herkut pidetään näkyvillä ja varmistetaan, että kontakti ei herpaannu. Satunnaisesti kuppi voi olla piilossa/kentän laidalla, mutta siellä se silti aina on. Aina ! –koiraa ei saa koskaan huijata.
Muistetaan myös kehua, taputtaa ja riehua koiran kanssa onnistuneen suorituksen päätteeksi sen makupalan lisäksi. Kun koiraa koulutetaan korkeassa viretilassa se myöhemmin automaattisesti hakeutuu sitten kokeissa siihen samanlaiseen korkeaan viretilaan jossa sitä on aina treenattu. Vastaavasti koira, joka on koulutettu sellaisessa EVVK-mielentilassa ( siis koira on ) on tosi vaikea saada myöhemmin syttymään vaikka sillä olisi kuinka suuri palkkio tiedossa.
Koiran herpaantumatonta motivaatiota pitävät paremmin yllä porukat, jotka kouluttavat patukalla. Palkkio on paljon useammin näkyvillä ja koirat ovat korkeammassa viretilassa. Tulkitsen asian niin, että on jotenkin hienompaa pitää patukka näkyvillä kuin ruokakuppi ?!?
Usein myös sitten yritetään kentällä näyttää kavereille mitä koira osaa ja yritetään mahdollisimman pienin ärsykkein saada aikaan kokeenomainen liikesarja. Väärin ! Minä en yleensä halua nähdä mitä koira osaa vaan miten ohjaaja kouluttaa koiraa.
Kyllä tämä koirankoulutus on sitten mielenkiintoista –kahta samanlaista kouluttavaa kun ei ole. Minun periaatteeni kun on kouluttaa koira, olivatpa sen hyvät ja huonot ominaisuudet mitkä tahansa, sen omia vahvuuksia hyväksikäyttäen ( ja niitähän on aina) ja omaa luonnetta kunnioittaen. Kyllä saa meikäläisen aivot toimintaa.
