Doris siirtyi siinä samassa ulkoruokintaan ja söi 3 päivänä pakkasessa ne vähät herkut, jotka osakseen sai seuraamisten jälkeen. Kerran kaivoin esteen vajasta: hienosti meni, joten mitä sitä nyt treenaa minkä koira jo osaa. Tärkeintä on saada Doriksen vire kohdilleen ja motivaatio kattoon juuri sinä 5-10 min aikana kuin yksittäisliikkeet kestävät. Teknisesti osaa kyllä kaikki liikkeet.
Hirveä pakkanen ja viima osui helmikuun 20. päivän sääksi. Kisapaikka oli pieni, vähän pimeä ja kaikuva halli. Kammottavasta säästä johtuen pieni eteisosa oli täynnä vuoroaan odottavia koirakkoja, joista osa veti vielä viime hetken virityksiä. Doris silmät ympyrkäisinä kuikuili meluavaa joukkoa ja hiippaili varovaisesti haukkuvien koirien ohi. Vähän siinä puski tajuntaan ajatus, että mitenkähän ikinä saan tästä koirasta sen kaiken irti, jonka se osaa ja korkealla motivaatiolla. En tehnyt vielä mitään kun mentiin luoksepäästävyyteen ja paikallamakuuseen. Ajattelin, että ne on parasta suorittaa matalassa vireessä. Paikallamakuun ajaksi Doris muumioitui täysin ja vain kulmakarvojen ja ponnarin heiluminen paljasti, että silmät liikkuivat -vähän oli reppana ihmeissään. Nyt kun homma tehtiin sisällä niin olikin ihan pihalla. Olimme oman ryhmämme toisena yksittäisliikkeitten suorittamisjärjestyksessä. Aikaa olisi siis yhden koirakon verran nostaa virettä. Ei paljon, mutta riittävästi. Vein Doriksen suoraan autoon kun pääsimme ryhmäliikkeistä. Pari minuuttia autossa, herkut messiin( kananrintaa + koiranmakkaraa + kissanherkkurasia) ja Doris sai haistaa ja lipaista muistaakseen mitä on odotettavissa. Herkut jätin sitten hallin eteisen nurkkaan ja juoksimme kehään. Doris nakotti silmiini niin, että meinasi taittaa niskansa. Ja se kontakti kesti läpi kaikkien liikkeiden. En vapauttanut koiraa missään vaiheessa vaan Doris odotti liikkeiden välitkin tiiviissä katsekontaktissa. Vähän kyseli silmillään, että missäs se palkka viipyy. Uskoi äidin unohtaneen, mutta luottamus siihen , että palkka on tulossa kantoi läpi koko kokeen. Seuraamisosioissa pidin aika kovaa vauhtia, jotta Doriksen täytyi keskittyä 110 %:sti kuvioon.Kehästä päästyämme juoksimme suoraan aarteelle eli herkuille. Kyllä Doris ne olikin ansainnut ! Kädet vapisten yritin itse saada kuumaa teemukia pysymään kohmettuneissa hyppysissäni ja kakunpalanenkin suurimmaksi osaksi mureni rinnuksille.Todella kokonaisvaltainen ja puhutteleva 8-minuuttinen !
Minua ei niinkään kiinnosta pisteet kuin se tunne, että koira on kanssani yhtä, odottaa joka hetki uutta käskyä ja osoittaa halua sekä teknistä osaamista yhtaikaa. Kehuja tuli välittömästi tuomarilta, ja kehän laidalla seuraavilta tutuilta: hieno kontakti, kaunista, upea koira jne. Eihän ykköstulos alo tokossa nyt ole mitään ihmeellistä. Se, että saa koirasta kaiken halun ja osaamisen irti juuri nappihetkellä on minulle pisteitä tärkeämpi juttu. Pienet epäpuhtaudet parissa liikkeessä maksoivat 5 pisteen verran: seuraaminen hihnassa 9,5 ja luoksetulo 9 kun Doris innoissaan istui edessä vinoon. Kokonaisvaikutuksesta 9 ja muut liikkeet sitten täydet kympit.Loppusaldoksi jäi siis 194 p. Sekin tuntuu hyvältä.
Kilpailemisesta täysin kokematon taho on arvostellut tällaisia käyttämiäni koulutusmetodejani ”vippaskonsteiksi” ! Minähän en kateellisten puheista välitä, mutta pelkonani onkin, että joku välittää ja vielä uskoo.
Temppujen opettaminen koiralle on maailman yksinkertaisin juttu. Se, että koira saadaan toimimaan maksimiteholla sekä motivaation että teknisen osaamisen osalta juuri kisahetkellä on kouluttamisen ”The Juttu”. Koiralla pitää olla odotettavissa niin suuri palkkio, että on sen eteen valmis antamaan kaikkensa; kisatilanteessa vielä vähän enemmänkin. Aamen !
No, se filosofoinnista.
Kiitos Doris !!!
1 kommentti:
Paljon onnea!!Hieno uranavaus tokossa ja upeat pisteet!!!
Lähetä kommentti