Juska oli ihan ehdottomasti yksi ”elämäni koirista”.
Jäin miettimään miksi jotkut koirat ovat niitä ”elämäni koiria” ja jotkut eivät. Jälkimmäinen vaihtoehto ei sulje pois sitä, ettenkö rakastaisi/olisi rakastanut niitäkin yhtä paljon, mutta joku vissi ero siinä vaan on…
Yhteinen tiemme muodostuu erilaiseksi heidän kanssaan, joiden kanssa treenaan tuloshakuisesti ja joiden kanssa sitten kisaan. Yhteiselosta muodostuu jännittävä elämysmatka ( joskus suorastaan hermoja raastavan jännittävä), jolloin minä joudun tutkiskelemaan ennen kaikkea omaa itseäni, omaa suhdettani koiraani ja omia käyttäytymistapojani. Totta kai arvioin myös oman koirani luonteenpiirteitä ja käytettävissä olevia voimavaroja. Jokainen koira on ollut ihan omanlaisensa, olen sen myös oivaltanut; niinpä tuo matka on tehtävä aina uudestaan ja uudestaan, ihan alusta lähtien. Se jännittää aina yhtä paljon ja mitä avoimempana mielen pitää sen enemmän matkalla huomaa ja oppii kaikenlaista. Se itsetutkiskelu-osio on säälimätön ja epäonnistumisien keskellä johtaa aina peilin eteen.
Juska oli mieleni jatke, hänen kanssaan olimme yhtä. Hän oli Hannun mukaan kunnon ”puna-armeijalainen” –söi aina kun oli mahdollisuus, nukkui aina kun oli mahdollisuus ja palveli nöyrästi herraansa eikä muilla asioilla päätään vaivannut. Juska ei leikkinyt millään eikä koskaan eikä kenenkään kanssa. Silti palkitseminen ei tuottanut mitään ongelmia : minun hyväksyminen ja ruoka olivat ”se juttu”. Juska oppi lukemaan ruumiini kielen jopa niin taitavasti, että minun piti oppia olemaan antamatta vääriä tai väärinajoitettuja etukäteissignaaleja.
Voimakastahtoisen ja vietikkään Larissan jälkeen minun piti tietoisesti hakeutua lähtöruutuun ja kerätä eväät Juskan kanssa tehtävälle matkalle vain siitä mitä näin Juskassa. Siis tosikko, joka ei leikkinyt, oli ehkä vähän tyhmä ja pehmeähkö. Mutta ah ! niin äidin koira niin äidin koira ja niin ahne. Eväät oli aika pian kasassa. Juska oli rehellinen ja ahkera, joka kisoissa esitti sen nappisuorituksensa. Huomaan jälkikäteen, että osasin myös kunnioittaa Juskan omaa luonnetta, enkä todellakaan jäänyt koskaan itkemään niiden ominaisuuksien perään, joita Juskalla ei ollut. Hän ei vaan ollut paikalla kun niitä jaettiin. Ei voi mitään.
Koulutus on onnistunut kun ne unelmasuoritukset ajoittuvat kisoihin eikä –kuten monen kohdalla tapahtuu –treeneihin. Olisin halunnut haukkuvan hakukoiran, mutta Juskan haukku ei soljunut sellaisella innolla kuin olisin halunnut ja onneksi annoin aika pian periksi: hänestä tuli rullakoira. Se matka oli uskomaton –toimiva rullakoira ilman pelkoa valeilmaisuista !
Jälkeä ajettiin vasta vanhempana tähtäimessä minulle kovin rakas laji: etsintäkoe ( ent. yleiskoe). EK3 ei tuottanut suurempia vaikeuksia, mutta tunnelma vähän latistui VOI 269-tulokseen ( pistettä vaille ykkönen). Universumin pessimistisimpänä ihmisenä tajusin kuinka kaukana se käyttövalion arvo ihan oikeasti on, positiivisempi olisi nähnyt kuinka lähellä ykköstä oltiin. Jälkikokeessa käytiin sitten kaksi kertaa hakemassa ykköstulokset ja avoimessa luokassa saatiinkin maastosta täydet 200 p. Siihen oli hyvä lopettaa kun ikääkin alkoi jo olla.
Mielenvirkistykseksi tokoiltiin kolmen ykkösen verran ( 3 kisaa) ja saatiin vielä TK1-koulari.
Juskan kanssa matkusteltiin kotimaassa ja ulkomailla näyttelyissä. Vaikka tittelirivistö on sangen vakuuttava tunne näyttelymenestyksen osuessa kohdalle nousee hädin tuskin ykköseen asteikolla 1-10 jos vertailukohtana on onnistuminen palveluskoirakokeissa, jonka arvo on siellä kiitettävän tasolla.
Olen saanut Juskan matkaseuralaisena paljon uusia näkemyksiä, kokemuksia ja elämyksiä. Juska rakasti minua niin kuin vain mustaterrieri ikinä voi rakastaa. Juska piti kaikista ihmisistä, sopeutui mitä ihmeellisimpiin paikkoihin ja tyytyi siihen mitä kulloinkin oli tarjolla.
Juska elää muistoissani, varmaan monen muunkin muistoissa. Hän elää konkreettisesti jälkeläisissään ympäri maailmaa ja vieressäni sohvalla hurmaavassa nappisilmäisessä veitikassa nimeltä Aina Iloinen Doris.
Kiitos teille kaikille, jotka olette ystävällisin sanoin muistaneet minua surussani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti