Realiteetit olivat siis:
1) tottis oli ihan levällään. Bh tehtynä. Ammuttu ei kertaakaan. Noudon perusteet ovat koirillani pennusta lähtien hallussa, mutta liikkeet vielä kasaamatta ja viimeistelemättä. Loiva A-kokeiltu ja pihallani oleva toko-este 80 sentin korkeudella. Muutama eteenmenoharjoitus tehty edellisenä syksynä.
2) Esineruutu ihan alussa, noudon perusteet kyllä hallussa ja halu etsiä olemassa .
3) Jälkitreenipäiväkirjassa 3 merkintää viime vuodelta –ei ole totta ??? Koskaan emme Darjan kanssa olleet ajaneet vieraan tekemää jälkeä. Uskoni hänen kykyihinsä siinä kohtaa oli rajaton, joten huoli pois ( onneksi en vielä tiennyt tulevista murheista) ja
4) Mikä pahinta: AIKAA 6 VIIKKOA. Tässä kohtaa minussa tosi syvällä uinuva optimismi heräsi koomasta ja huuteli, jotta kyllä kerkiää... aikaa on vaikka millä mitalla...ei mikään kumma juttu...
Joskus usko omiin kykyihinsä saisi olla vähän rajallisempi ja realistisempi ! Huh –huh sentään !
Noutoliikkeitä ruettiin kasaamaan. Ne nyt eivät koskaan ole olleet minulle mikään ongelma kun ovat tosi yksinkertaisia teknisiä sirkustemppuja, joista koira saa välittömän palkan. Muutamana päivänä harjoiteltiin kapulan pitämistä, jonka sitten yhdistin kapulan tuomiseen. No problem. Kapulan noutaminen vasta luvan jälkeen on aina sellaista taiteilua eikä ihan 100%:sti ole vieläkään hallussa -toimi riittävästi kokeissa ( kun en turhia odotellut). Loiva A vaan vaihtui kerran jyrkäksi -ei siitä sen kummempaa. Metrinen sen sijaan piti ensin opetella pihalla, sitten tunkea autoon ja kokeilla kentällä ja sitten siitä vaihtaa lennossa yhtäkkiä viralliseen esteeseen. Darjahan ei kierrä niin kuin ei mun koirat yleensäkään, yli on mentävä makso mitä makso ! Noudot olivat kokeessa vahvoja ja ylitykset varmoja.
Eteenmenoa vahvistettiin ja noudot suoritin sarjana, jonka päätteeksi Darja pääsi ”eteen”-käskyllä kentän päässä olevalle kupille, joka joskus vietiin yhdessä, joskus oli valmiina. Yhden kerran kokeilin mitä tekee kun lennossa huudan ”maahan”. Kolme kertaa piti kokeilla ennen kuin uskoi, että kuppi on tällä kertaa kiinni ja pitää ihan oikeasti ENSIN käskystä mennä kentän puolivälissä maahan ennen kuin saa namia ja uuden luvan mennä kupille. Sydän syrjälläni arvoin kokeissa mitä eläin tekee ja huusin varmuuden täysin voimin ”maahan”. Ja kas -eläin putosi siihen paikkaan. Pari ylösnousukäskyä sitten tarvitsikin päästäkseen perusasentoon.
Kerran treeneissä ammuttiin, mutta vain paikallamakuun aikana ( ei reagoinut mitenkään niinkuin ei kokeissakaan), mistä oli seurata oikea grande katastrof ! Säikähti siis seuraamisen alussa 1. laukausta ihan huolella niin kuin minäkin sitä, että koira säikähti. Sain kuitenkin kasattua itseni ja koiran, joka sitten sen verran paineessa seurasi vieressäni, että päätinkin henkilöryhmässä kiertää vain yhden henkilön kahden sijaan. Oikea päätös, jota tuomari ei edes huomannut.
Tuomarina toiminut Hannele Pörsti vielä erikseen kehui kuinka olin ottanut tilanteen haltuuni ja saanut kasattua seuraamisliikkeen ja sen jälkeiset pysähdykset, joiden valmistelevissa osuuksissa oli vielä havaittavissa empimistä koiran taholta.
Epävarma seuraaminen näyttää ( ja tuntuu) varmaan paljon pahemmalta kun on kyse omasta koirasta kuin jos katselisi jonkun muun suoritusvuorossa olevan koiran samanlaista suoritusta. Arvosanaksi kuitenkin "hyvä".
Loppupisteet 89. Ehken itse olisi antanut ihan niin paljon, mutta tuomarin linja piti kyllä samanlaisena läpi koko kokeen.
Esineruutua tai oikeastaan 10x50 kaistaletta treenattiin satunnaisesti. Uskoin, että yksi esine nousee kokeissa. Näin tapahtuikin ja varsin lyhyessä ajasssa. Saatiin siis maksimipisteet = 30.
Vieraan tekemällä 1. treenijäljellä häiritsin itse koiraa, mistä sainkin pyyhkeitä ( kiitos Pirjolle). Sitten vanha meni halpaan ja yritin ”hienosti” rueta lähettämään koiraa paketoimalla se ennen janaa ( odottamalla, istuttamalla ja kädellä kultivoituneesti suuntaa näyttämällä) ja koko homma meni ihan persiilleen. Eihän mun koirat niin ole koskaan lähteneet; minä vaan olen edennyt niiden kanssa reippaasti janalle ja omalla liikkeelläni antanut suuntaa eli nyt mennään -meiningillä. No, viimeisessä yhteistreenissä sitten ylitin itseni kaikessa hölmöydessä ja sain koiran paineistumaan; oli reppana ihan pihalla ja epätietoinen mitä pitäisi tehdä eikä meinannut uskaltaa kääntyä takajäljeltä. Kokeeseen tällöin aikaa 10 päivää -hienoa ! Darja siirtyi viikoksi ulkoruokintaan ja söi 2 kertaa päivässä metsässä pienellä jäljellä, jolla sai ruokaa 1. kepistä vähän ja 2. kepistä loput.Onneksi muutaman kerran kääntyi takajäljelle ja päästiin harjoittelemaan kääntämistä/kääntymistä. Enpä muista koskaan olleeni niin iloinen takajäljelle lähtemisestä ! Päästiin molemmat yli ”janalle lähetys on vaikeaa” –ongelmasta ja tämänpäiväinen lähetys oli ehdottomasti meidän jälkihistorian paras ( siis ihan super !) ja onnistuin vielä kääntämäänkin sen pois takajäljeltä innon -kummankaan- yhtään laskematta. Ai, että olin taas ylpeä meistä ! Neloskapula jäi meiltä metsään, pahus. Yritin sitä vielä lopuksi Darja vapaana etsiä, mutta aika alkoi olla tiukassa ja tässä kohtaa oli parasta luovuttaa ja palauttaa 5 löydettyä keppiä vastaanottajalle. Saldoksi siis 148 p ( miinuspisteitä takajäljestä 2 ja löytämättömästä välikepistä 20 ).
”Nyt saa jäädä tähän Darjan koulutus -on se sen verran työlästä” aprikoin kokeen päätyttyä. Treenikaveri siihen tokaisi, että niin varmaan jos ½-1 vuoden työn tekee kuudessa viikossa. Niin -en ollutkaan sitä tolta kantilta ajatellut. 6 viikon rankka urakka on ohi: tulos 267 p +JK1. Katsotaan nyt josko ensi kesänä tulee pakottava tarve yrittää JK2:sta. Mielettömän hyvä koira Darja on: rehellinen ja yritteliäs mustaterrieri, joka tämän 6 viikon rumban on kestänyt kuin mies !
ja silmäilty kisakalenteria "sillä silmällä" . PK-puoltakaan ei olla unohdettu vaan ajettu muutamia jälkiä tähtäimessä Jk1-koulari. Iineksen kanssa jäljellä mennään tukka putkella, mutta nenä tiukasti maassa. Keppejä nousee erinäinen määrä, mutta eiköhän tarkuutta ja malttiä iän ja harjoittelun kautta löydy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti