Yöttömän yön ajan seikkailu napapiirin pohjoispuolella

Jokakesäinen loma-näyttelymatka suuntautui jo tutuksi tulleeseen Jällivaaraan Pohjois-Ruotsiin, jossa olisi tiedossa kansainvälinen koiranäyttely 18. ja 19.6.2011 Olimme Jaanan kanssa ajatelleet vievämme nuorison näytille eli Iineksen ja Merlinin. Eiväthän ne nyt mitenkään valmiita ole, mutta lomailumielessä matkaa suunniteltiinkin. BHK Malmen järjestäisi pienen palveluskoirien ( perinteiset palveluskoirat + valkkari, hollannin- ja australian paimenet jne) erikoisnäyttelyn perjantai-iltana ja Jaana, tuo ikuinen ideanikkari, keksi taas Doriksen. Siis osallistuttaisiin perjantai-iltana siihen pikkunäyttelyyn, lokoteltaisiin lauantaipäivä ja sitten sunnuntaina olisi kv näyttelyn vuoro. Jos Doris saisi Ruotsin sertin se valioituisi ja olisi oikeutettu Pohjoismaiden valionarvoonkin.Se sitten riittäisikin Doriksen osalta. Ilmoitin kaikki kolme varmuuden vuoksi kumpaankin näyttelyyn.

Matkaan lähdettiin torstai-iltana tarkoituksena ajaa koko yö ja päästä nukkumaan perjantaiaamuna vähäksi aikaa mökkiin ennen illan rutistusta, joka alkaisi klo 18. Yö oli valoisa, mutta ah! niin pitkä. Matka Porista Ouluun oli yhtä suoraa tietä ja tuntui kuin joku olisi käynyt vähän väliä siirtämässä Oulua poispäin. Hirvivaara-alueet vähän pelottivat; komeita metsän eläviä illastikin pelloilla, onneksi hirviaidan takana. Iskelmäradio ja Markku Aron nostalgiset hitit 70-luvulta viihdyttivät allekirjoittanutta pahimpina väsymyksen hetkinä. Jaana ajoi pätkittäin ja muutaman tunnin välein annoimme koirien jaloitella ja samalla itsekin vähän virkistyimme. Aamulla kymmenen aikoihin koirat huollettuamme uuvuttavan ajon päätteeksi saatoimme painaa päät pehmeisiin tyynyihin ja ummistaa väsyneet silmät. Aaah –tätä onnea ! 3-4 tunnin uni riitti vallan hyvin ja täynnä puhtia siistimme koirat ja suunnistimme koiramajalle.

Mikä maja ! Kyllä rahasta ei ole puutetta: yli 3 ha viimeisen päälle hoidettua nurmea, pari nurmikenttää, grillaus- ja oleskelualueet, tilavat parkkipaikat, ihan vaikka mitä ! Ns. maja oli viimeisen päälle hienosti sisustettu siisti tilava talo toimistoineen, keittiöineen, kokoustiloineen, terasseineen. Vähän siinä suu auki moista ihmeteltiin.

BHK Malmen`in maja

Tuomarina toimi Annika Ultvei-Moe, jonka arvostelua seurattuamme olimme puolipaniikissa valmiita pakenemaan paikalta. Good, very good, excellenttejä ilman ck:ta ( Sa). Kehäsihteerillä oli isoja arvostelua vastaavia pahvilappuja ( vaaleanpunainen, punainen, sininen, keltainen), jonka hän nosti korkealle ilmaan ja huusi: Excellent, very good tai good. Kyllä oli helppo seurata kehän kulkua vaikkakin tukka oli kauhusta pystyssä kun niitä vaaleanpunaisia ei oikein tahtonut nousta. Meidän lisäksi arvostelua odotti paikallinen uros Nightmare Fiasko ( isänä Zornoi Zeus), josta ei oikein osannut sanoa mitään kun oli täysin trimmaamaton. Olisi saattanut olla ihan siistikin. Koosta Merlin ainakin jää kiinni -apua.

Silmät kiinni ja kehään ! Tuomarin ihastunut huokailu säesti sisääntuloamme -lilla gossen ! Kehäsihteerin kädessä oli punainen ja vaaleanpunainen lappu -jees ! Fiaskolle vain punainen lappu. Merlin kävi vielä kehässä hakemassa sertin. Jaana antoi mulle Iineksen, jolle myös heiluteltiin punaista ja vaaleanpunaista pahviläpyskää. Doris oli elämänsä kunnossa; liikakiloja hankittu antaumuksella eikä näyttänytkään miltään ruippanalta ja karvaa enemmän kuin koskaan. Tuomari viittasi pari ihmistä hypistelemään oikeanlaista sinisenmustaa huippukarkeaa karvaa, samat läpyskät kuin matkakumppaneillekin. Iines lähti Jaanan kanssa juoksemaan edellä PN-kehää. Kyllähän Doris oli ihan selvä voittaja; liikkeet ovat vaivattomat ja yhdensuuntaiset, runko lihaksikas ja täyttynyt ja olemus reipas ja aurinkoinen -niin ja turkki ihanan karkea.
<-Vauhdissa Doris

ROP-koirasta ei ollut epäilystä.
Tavoite siis saavutettiin eli SE M VA ( terveet lonkat ja käyttötulos) ja bonuksena Pohj M VA-arvo. Tässä ei kuitenkaan ollut kaikki !

Finaalissa Doris sijoittui pronssille ja saimme isomman ruusukkeen kuin koskaan !

<-Doris

Meitin Doris -BIS3 !!!

Doris ->


Oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan !

Kaupungista haettiin noutopizzat mukaan. Eivät olleet kovin kummoisia; itse asiasssa aika epämääräisen tuntuisessa paikassa leivottuja ja aika kammottavan näköisiä. Mutta nälkä oli niin suuri, että tuoksu sai kuolan valumaan suupielistä ja maistuivat taivaallisilta. Ja siksi toiseksi kyseinen pizzeria oli kaupungin ainoa ruokapaikka, joka oli auki.

Illalla vielä kertailtiin näyttelyn tapahtumia ja sitten uni veikin mukanaan. Luxusta tästä matkasta tekisi seuraava välipäivä, jolloin ei tarvinnut herätä mihinkään tiettyyn aikaan. Olimme suunnitelleet menevämme BHK Malmenin ”majalle” PK-kokeiden tottiksia ( bruks lydnad) ja esineruutua ( uppletande) ihmettelemään. Arvioitu aikataulu n. 11.45 -varsin sopivaa. Nautimme aamiaista mökissä samalla ihastelleen suurista ikkunoista avautuvaa rauhallista kaunista metsämaisemaa. Koirat saattoivat ulkoilla rinteessä, myöhemmin olisi sitten pitempi lenkki suunnitelmissa laskettelurinteissä.

Esineruutu oli vähän myöhässä, mutta meillähän ei ollut kiire mihinkään. Jututin paikallisia harrastajia säännöistä ja hyvinhän ruotsinkieli sujui. Tuomareita on aina Pk-puolella kaksi, tottiksessa ja maastossa. Esineruutu 50 x 50 oli valmiina läheisessä metsässä. Alokasluokassa ( lägre klass) ei ole esineruutua, avoimessa luokassa esineitä on 6, joista pitää ottaa ylös 4 ja aikaa 5 min; tämän luokan koiria seurasimme. Voittajaluokassa ( elit klass) esineitä on 4, jotka pitää kaikki ottaa ylös. Muutama koira ei tahtonut irrota ruudun takaosaan. Aika helposti puutteellisella työskentelyllä napsahtaa nolla jos esineitä jää löytymättä. Mielenkiintoista. Sitten tuomarit valmistautuivat tottisosuuden arvosteluun eri puolille kenttää. Kummatkin tuomarit istuivat samoin kuin kummankin omat sihteerit. Käskytyksen hoiti liikkeenohjaaja. Muutama koirakko suoritti appellklassin liikkeitä. Tämä luokka on pakollinen ennen alokasluokkaan siirtymistä. Yksinkertaisia hallintaliikkeitä. Ruotsissahan on käytössä ns. vanhat säännöt eivätkä he ole siirtyneet kansainvälisiin IPO- sääntöihin kuten Suomi 1980 -luvun lopulla. Alokas- ja avoimenluokan liikkeet ovat jotain alo tokon ja bh-kokeen sekoitusta, seuraamisosuudet tosi lyhyitä, jokin kummallinen eteenmenojuttu, joka ei täysin selvinnyt, ryömimistä, luoksetuloa, haukkumista, noutoa, hyppy. Vietittömiä ja vähän huolimattomia suorituksia..

Sitten suuntasimme Dundret-hotelliketjun tyhjälle rinnealueelle, jossa koirat saivat irrotella ihan mielin määrin. Kävelimme pitkin latupohjia, rinnettä ylös, toista alas, tunneleista läpi ja silloista yli.

Kuivia keppejä oli miljoona ja yksi, mutta jokaisen piti olla juuri sen saman yhden karahkan kimpussa.






Tunnin verran me jaksoimme lenkkeillä ja sitten koirat pääsisivät rinnettä pitkin solisevaan puroon janoa sammuttamaan. Voi, että porukalla oli hauskaa -niin meilläkin iloista joukkoa ihaillessa.

Hotelliketjun oma ravintola mökkien välittömässä läheisyydessä tarjosi taas yhden mitä herkullisimman aterian ihan listahintaan. Ikkunapöydän näkymä avautui rinteille, joilla havaitsimme lumisia kohtia suhteellisen alhaalla.

Pakolliset kierrokset marketeissa ja lemmikkitarvikekaupoissa oli vielä tekemättä. Roinaa päätyi kaikista kaupoista matkaan, onneksi hiacessa on tilaa. Mukaan pääsi mm.värikkäitä hevosten juottoämpäreitä ja iso pehmeä, pinkki mustekala ,siis koirille tai en minä tiedä kenelle.

Ossi-Oktobussy ja tytöt mökin soffalla ->

Muina miehinä körööttelimme jonkun paikallisen urpon perässä ostarin liittymästä moottoritielle, jossa ohi alkoikin madella varsin mielenkiintoista kalustoa. Olimme kyllä nähneet cruising-kylttejä eli se juttu on menossa tästä ohi. Meidät pussitettiin välittömästi penkalle, jossa sitten odottelimme ja ihastelimme ohimarssia.Vanhoja autoja oli ainakin 258, ne nimittäin oli numeroitu. Viihdettä parhaimmillaan, ihan huippua !

Edessä oli vielä koirien jalkojen pesu, föönaus ja pikainen siistiminen seuraavan aamun näyttelyä varten.
Onneksi mökissä oli tilava kylppäri  -muistan miten Dorista pesin Hamarissa postimerkin kokoisessa kopissa eikä tilaa ollut föönata muuten kuin siirtämällä kaikki huonekalut huoneessa seinien viereen. Siis luxusmökki ! Kun kerran koirat olivat kunnossa ja tausta passeli  niin päätimme tässä vaiheessa valokuvata porukan. Hyvännäköisiä, ei voi muuta sanoa ( jos nimittäin kuviin on uskomista).


<- Pikkupoika Merlin

-> Iines

Se olikin viisasta sillä seuraava päivä oli lievästi sanottuna kostea. Jaana onnistui kääntämään mökin saunan päälle ja illan kruunasi kunnon löylyt ja auringonlaskun ihailu omalta terassilta.

Aamu valkeni harmaana ja sumuisena. Kevyt aamiainen, koirat ulos ja mökki siistiksi. Sitten suuntasimme jo tutuksi tulleelle koulun nurmikkokentälle, joka oli kv. näyttelyn tapahtumapaikkana. Ei sada, sataa, ei sada –pystytetäänkö teltta vai ei. Päätettiin pystyttää ja siinä samassa alkoikin vettä valua taivaasta. Tuomaroinnin hoiti Zidar Miroslav, sarmantti, tyylikäs harmaapartainen kultaisen keski-iän jo ohittanut herrasmies, joka arvosteli sujuvasti ja jonkinlaista selkeää trendiä noudattaen. Mustiksia näytti luettelon mukaan olevan 4 ja oletimme, että sama eilinen Nighmare –uros ilmestyisi paikalle. Juuri näin tapahtuikin. Merlin mitattiin ja pahat aavistukset täyttivät mieleni: 76,5 cm vaikka yritin kuinka painaa poikaparkaa kasaan. Tyly very good, ( oversized); ei lohduttanut vaikka tuomari kehuikin koiraa eikä se, että avoimenluokan urokselle näytettiin keltaista pahviläpyskää. Iines sai kaiken, vaikkei oikein mittatikusta tykännytkään.Olin etukäteen suunnitellut, että jos näin käy Dorista ei esitetä ollenkaan ja etenimme suunnitelman mukaisesti. Iines palkittiin siis vielä ROP:lla ja cacib:lla.

Kasasimme teltan ennätysvauhtia ja olimme matkalla kohti etelää hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Reilu 13 t ajoa edessä tai yhden pysähdyksen taktiikalla yöpyisimme matkan varrella ja loppumatkan ajaisimme maanantai aamupäivällä. Välillä satoi kuin Esterin peestä. Jossain Överkalixin tienoilla maa oli valkoisenaan lumesta, niin luulimme. Lähempi tarkastelu osoitti lumen olevan rakeita, joita oli kasautunut käsittämättömän suuriksi saarekkeiksi tien molemmille puolille.

Koiria kävimme lenkittämässä kuivalla hiekkakankaalla hetkellä, jolloin sade piti taukoa ja teki tilaa auringolle. Suurin osa matkasta satoi ja hautasimme yhden pysähdyksen taktiikan. Navi ennusti olevani perillä Hämeenlinnassa klo 0.30. Viimeinen kunnon tankkaus suoritettiin Viitasaarella, veden rannalla olevalla ABC:llä. Takaosaston kolmikko pääsi lutraamaan puhtaaseen rantakivikkoon.










Jyväskylästä enää kivenheitto kotiin ja Tampere tuntui ihan kotipihalta. Jaanaa tultiin vastaan Tampereelle ja minä olin yöllä yhden maissa kotona. Uni ei tahtonut tulla, taivaissa olevien adrenaliinien vuoksi tai sitten kokis zeron kofeiinin ja muiden myrkkyjen syytä. Aamulla hakisin koirat hoidosta….ja sitten tietoisuus tästä hetkestä sammuikin.

Hieno reissu; etukäteen tyhjä lauantaipäivä kruunasi kaiken. Merppa, Iines ja Doris käyttäytyivät paremmin kuin hyvin ja uskonpa, että nauttivat meidän kanssa Pohjois-Ruotsin  lenkkimaastoista ja tunturipuroista. Kiitos Jaana jälleen seurasta !

Kuvassa reissun tähti
Huomaa BIS3-ruusukkeen koko !

Jaanan blogissa erilaisia muistoja matkasta ja eri kulmasta otettuja fotoja, käykääpä katsomassa !