Elokuun ensimmäinen viikonloppu oli pyhitetty mach-show hauskuudelle: lauantaina Iitalassa ja sunnuntaina mustaterreiriyhdistyksen oma tapahtuma Hämeenlinnassa.
Lauantain match show:n areenana toimi Iittalan urheilukenttä. Arvosteltavinani olivat veteraanit ja pienet koirat. Pienten koirien punaisten voittaja oli raamikas, hienosti esitetty punainen kääpiöpinseri ja kakkonen viimeisen päälle laadukas, näyttelytrimmissä oleva karkeakarvainen kettuterrieri. Näiden kahden välillä jouduin vähän arpomaan kumpi on parempi, mutta uskon päätökseni olleen oikean. Isojen koirien paras oli englanninsetteri ja kun sen näin jo vilaukselta ennen BIS-kehää oli voittaja täysin selvä. Naapurikehää tuomaroivan noutajaharrastajan kanssa emme joutuneet tekemään mitään kompromisseja; setteri juoksi kuin unelma ja juoksi itsensä BIS-koiraksi. Upeaa katseltavaa ja yksissä tuumin vähän sitä sitten omaksi iloksemme juoksutettiinkin… Loppuhuipennuksen kanssa samaan kellonaikaan yläpuolellamme olevat pilvet alkoivat varovasti vuotaa.
Sade yltyi illan mittaan ja vettä sitten tuli kuin esterin peestä. Yritin olla visioimatta seuraavaa päivää yhtä kosteissa tunnelmissa.
Sunnuntaipäivä valkeni poutaisena, mutta pilvisenä. Aamulla olin ahkera ja matkalla Linnan puistoon ajoin Tuiskulla tyhjällä armeijan varikkoalueella peltojäljen. Sitten puhelin soikin ja Jaana tarkisteli olinko muistanut ottaa trimmauspöydän mukaan. Hätäisen U-käännöksen tehtyäni palasin takaisin kotiin sitä muka lupaamaani pöytään hakemaan.
Varmaan maailman tai ehkä koko universumin hienoin paikka tällaisen tapahtuman järjestämiselle oli juuri Hämeenlinnan wanhan linnan puistikko Vanajveden äärellä historiallisen Hämeen Linnan kupeessa. Jaana, Mari, Maarika ja Pauliina sekä tämän match show:n sielu ,koko Talasman perhe, ahkeroivat kehät paikalleen, pystyttivät teltat, taiteilivat kanttiinituotteet ja arpajaisvoitot kaikkien näkyville, vastaanottivat kolme pitkää jonollista ilmoittautuvia koiranomistajia, tarkastivat rokotukset ja taikoivat auringon esiin. Ihmiset olivat lähteneet perhekunnittain sunnuntaipäivän viettoon. Ihan suurenluokan urheilujuhlan tuntua.
Tuomaroinnin hoitivat Jaana ( veteraanit ja lapsi&koira), Mikko Lundberg ( isot koirat), Tuukka Wahlman ( pienet koirat) ja allekirjoittanut hoiteli pennut. Apunani kehässä toimi Piia-Liisa, joka varsin sujuvasti haki koiria kehään, ojenteli nauhoja ja kirjasi tuloksia ylös- suuret kiitokset ! Vähän olin kateellinen Mikolle, joka pääsi juoksuttamaan isoja koiria. Edelliseltäkin päivältä oli se suurin nautinto jäänyt täyttymättä: pieniä koiria ei oikein uskaltanut juoksuttaa eikä niistä hyvälläkään liikunnalla saa irti sellaista esteettistä nautintoa kuin isoilta liikkumaan jalostetuilta lajikumppaneilta ja vetskut nyt nyykähtää jo alkuunsa. Päätin kuitenkin arvostella koiralapset pääosin liikkeessä. Siinä samassa kun 7-kuinen huskylapsi ilmestyi kehään ja otti ensimmäiset askeleensa olin satavarma, että tässä on tämän kehän voittaja. Mäyräkoirat olivat erinomaisia rakenteeltaan ja liikkeiltään, monet pöydällä arvosteltavat rodut olivat sinne joutuessaan kauhuissaan, muutamia huonosti liikkuvia jättirodujen edustajia, nämä jäivät mieleen. Päivän ehdoton ilopilleri oli apina ( affenpinseri); pikkuinen ruipelo, jonka hassunkurista ilmettä ei voinut kuin nauraa. Juuri sellainen kuin apinalapsen kuuluukin olla. (Kuvassa me Jaanan kanssa komeassa porukassa: etummaisena Tuukka, takana Mikko "
Mitä ihmettä sä Jaana oikein selität ? ")
Yhdessä sitten arvostelimme BIS-kehän, josta jatkoon otimme sen jumalaisen huskylapsen, kehonrakentajamäyräkoiran, lagotton ja irlannin susikoiran. Järjestys oli siis tämä, ykkönen eikä kakkonen aiheuttanut äänestystä ja loputkin sitten asettuivat ihan yhteisestä päätöksestä oikeille paikoilleen. 7-kuinen husky oli aika super ! Pitkään aikaan en ole niin kaunista eläintä kehässä nähnyt. Rauhallisen varma eleetön olemus, varmaotteinen liioittelematon esittäminen, silmäähivelevän kaunis ylälinja, liitävät ja kevyet liikkeet –WAU ! Tämä pari näkyy vielä suurten areenoiden voittajana. Mäyräkoiran pulleita lihaksia kävimme porukalla ihastelemassa; no, ei ollut esittäjäkään hassumpi…
Ei olisi päivä voinut onnistuneempi olla ! Meillä kaikilla oli niin mukavaa…Kiitos ihan jokaiselle mukana olleelle ! Koiria oli ilmoittautunut reilusti 100 ( jotain 140 muistaakseni ?) -ei hassumpaa ollenkaan ?
Kuvat ovat Markon käsialaa.
Hirviöt-osa alkaa nyt: Illalla lähdin sitten porukan kanssa Rengon metsään juoksemaan. Pahaa aavistamatta juostiin ( siis minäkin) isolta aukealta varjoiselle metsäosuudelle. Sata miljoonaa hirvikärpästä ( Lipoptema Cervi) hyökkäsi kimppuun. Niitä parveili beigenvärisen liivin etumuksessa ja hartioilla, kiipesi housunlahkeita ylöspäin, ryömi tukassa…yök !!! Ihan viittä ( tai kahta) vailla etten alkanut huutaa suoraa huutoa keskellä metsätietä, mutta heti tajusin ettei siitä olisi suurtakaan hyötyä. Käännyin niiltä jalansijoiltani ympäri, hätistelin ällötykset irti, huidoin käsilläni kuin tuulimylly ja juoksin, suorastaan kiidin takaisin autolle turvaan. Autossa vielä hirvareita putosi päästä syliin ja juuri tätä kirjoittaessani korvan takaa löytyi toivottavasti viimeinen. Nyt ne siis ovat taas valloittaneet metsät, katkera ja tappiollinen taistelu on joka syksy hävitty heti alkuunsa.Nyt sitten täytyykin miettiä miten paljon haluaa metsään, onko sinne ihan pakko mennä vai voisiko keskittyä tottelevaisuuden treenaamiseen ja lenkittää koirat hirvikärpäsvapailla alueilla ? Iltarukoukseni taas sisältää kainon toivomuksen aikaisista ja ankarista yöpakkasista !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti