Myöhäinen syyspäivitys

Koko syksy on vierähtänyt töiden merkeissä. Olen yrittänyt sisäistää humanistisen ihmiskäsityksen mukaista yhteisöllistä ajattelumallia, yrittänyt myös kehittää kuntoutussuunnitelmista parempia arjen työkaluja sekä miettiä enemmän sisältöä omahoitajuuteen. Tämän kaiken ajatteleminen, sisäistäminen ja vieminen  omaan työyhteisööni on ollut varsin haasteellista ja on tahtonut viedä vapaa-ajankin. Myös esimiestyössä tapahtuneet uudet käytännöt, uudet tietokoneohjelmat koskien henkilöstöä, työvuorolistojen suunnittelua, ostolaskujen tarkastusta ja asiakkaita ovat melko tehokkaasti täyttäneet lähes kaiken yöunen ulkopuolelle jääneen osan päivästä. Työyhteisön kiemuraiset prosessit antavat myös aivoille ihan kokoaikaista ajateltavaa, mutta onneksi aivot eivät kulu käytössä. Minä olen saanut mahdollisuuden oppia paljon uutta, saan koko ajan toteuttaa itseäni työtä tekemällä, minulla on ainutlaatuinen tilaisuus kehittää omaa työtäni sekä nähdä konkreettisia tuloksia ihan joka päivä. Näen itseni varsin onnekkaaksi ihmiseksi. Positiivinen suhtautuminen uusiin ja vaikeisiin asioihin sekä ihmisten kohtaaminen hyvien puolien kautta on kannatellut minua myös työelämässä. Tietoisesti tapahtunut tausta-ajattelun muutos on merkittävä tekijä oman hyvinvointini kannalta. Kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa, mutta siihen voi miten niihin suhtautuu.

Työn ulkopuolinen elämä onkin sitten sisältänyt nukkumisen lisäksi enimmäkseen koirankoulutusta. Darjan kanssa ajattelin tokoilla jo kesällä, mutta oma vireystila ei ollut niin hyvä, että olisin edes lähtenyt yrittämään. Ei tuntunut siltä. Rohkeasti sitten ilmoittauduin 17.9.Hyvinkäälle. Taisin olla hyvilläni kun koe oli täynnä ja pääsin jollekin varasijalle. No, yritetty ainakin on, ei voi mitään jos ei mahdukaan mukaan. Koe on ulkona eikä helteitä enää odotettavissa eli varsin optimaaliset olosuhteet. Alkuviikosta kisapaikka varmistui ja viikon puolivälissä ilmoitettiin, että koe on huonon sään takia siirretty halliin. Great ! Ikinä en ole Darjan kanssa harjoitellut sisällä enkä sitä ehtisi tehdäkään. Pieni paniikinpoikanen täytti mielen. Mennäkö vai ei ? Vielä edellisenä päivänä arvoin asiaa. Onko minulla ja Darjalla mahdollisuus parhaimpaamme ? Päätin, että on.

Lähdin kisapäivän aamuna sekavin ajatuksin matkaan. Hallin lattia osoittautui keinonurmeksi, joka oli aika oudon tuntuista. Meidät oli laitettu jälkimmäisen ryhmän 1. pariksi. Liikkuri ( =liikkeenohjaaja) ilmoitti ekalle ryhmälle, että liikkeitten järjestystä on muutettu ja vapaana seuraaminen tulee sitten viimeiseksi. Tässä kohtaa ei voi enää puhua pienestä paniikista; mietin ihan oikeasti takavasemmalle poistumista. Ryhmäliikkeistä täydet, ei mikään yllätys. Sitten kun Darjan kanssa astuin kehään yksittäisliikkeisiin keskityin tapani mukaan 100 %:sti omaan suoritukseemme. Suljin koko muun maailman pois; siinä minun maailmassani olivat vain minä, koira ja liikkuri. Minun tapani olla koiralle läsnä koko sielullani, sydämelläni ja kaikilla aisteillani on minussa hyvin syvällä oleva taito, joka on vahvistunut elämän edetessä ja kisakokemuksen karttuessa. Tästä taidostani olen kiitollinen ja ylpeä. Se juontaa juurensa omien koirieni kunnioituksesta ja minun omasta halustani olla heille niin hyvä ohjaaja kuin minkä he ansaitsevat. Darja oli koko olemuksellaan mukana, tunsin kuinka hän painautui reittäni vastaan kuitenkaan estämättä, nuoli käännökset ja vastasi käskysanoihini ja eleisiini oikeilla toiminnolla. Tuntui hyvältä. Ja kuulemma siltä näyttikin: suuri eleetön koira, jonka olemuksesta huokuu kuitenkin tekemisen halu on kaunista katseltavaa. Darja on teknisesti taitava ja siirtyy liikkeestä toiseen korrektisti. Kun suorituksemme päättyi tiesin että olimme tehneet sen mihin pystyimme ja että ykköstulos oli satavarma. Poistuin kehästä keskittyen taas koiraan sitä kehuen. Tuomari vielä huikkasi peräämme, että ”Todella hieno suoritus !”. Joo –ihan hyvä. Huolsin koiran autossa ja palasin halliin tulostaulua ihmettelemään. ”Ihan hyvä”- vaivaiset 197 p, jolla tuloksella heltisi luokkavoitto ( 12 koirakkoa). Pisteeen puolikas hihnassa seuraamisesta ja kokonainen sellainen liikkeestä maahan suorituksesta. Kiitos Darja !

Tuiskun kanssa olen aloittanut henkilöhaun sisäistämisen risteilyn kautta. Risteilyn opettamista ( niin kuin wanhoina hyvinä aikoina) olen jo pitemmän aikaa kypsytellyt päässäni ja nyt ajattelin viedä uudenlaisen harjoittelutavan käytäntöön. Tuiskun kanssa ei ole koskaan harjoiteltu maalimiehen etsimistä vaan risteilytetty maalimieheltä toiselle molemmin puolin keskilinjaa. Jossain vaiheessa 90-lukua yleistynyt koiran ”pistottaminen” maalimiehelle: keskilinjalla seurauttaminen ja koiran paketoiminen ( istuttaminen sivulla) maalimiehelle lähetettäessä ovat täysin käsittämättömiä koiraa kuormittavia manöövereita, jotka eivät ole sitä sujuvaa maalimiehien etsimistä ohjaajan ohjeiden mukaisesti, jota minä pidän henkilöhaun hengen mukaisena toimintana. SM-kokeiden haun tuomari huomioi tämän asian tuomarikertomuksessaan Palveluskoirat-lehdessä. Tuisku on halukas,nopea ,liikkuva ja ahne –siis mielettömän ihana. Ilmaisun opettamine ( rulla) on vielä aloittamatta. Vielä olen tyytyväinen edistymiseemme. Tuisku on hyvin maavainuinen ja jäljestää keskittyneesti ja hyvällä tempolla. Loppusyksy on parasta aikaa jäljestää kun metsässä on kosteaa, muurahaiset ovat talviunilla eikä marjastajista/ sienestäjistäkään ei ole enää suurempaa haittaa. Lihapullanpuolikkaita on harvakseltaan parin sadan metrin matkalla, johon sisältyy 1-2 kulmaa. Heti keväällä voin vaihtaa lihapullat keppeihin. Tottelevaisuudessa perusasiat alkavat olla hanskassa. Seuraamisen olen aloittanut minulle ihan uudella tavalla, imuttamalla. Ihan piti opetella ilman koiraa kentällä miten vasen käsi pidetään -hauskaa. Eteentulot ja perusasennot ovat tiiviitä, noudon perusajatus hallinnassa ( esine ÄKKIÄ äidille käteen), jäävät liikkeet nopeita, mutta rauhallisia. Ensi vuonna kasaan osaamisesta liikkeitä ja yritän pitää motivaation yhtä korkealla kuin nyt.

Dorikselle taitaa riittää JK1, TK1 ja TK2 koulutustunnukset. Hän saa nostaa esineruutuun jääneet esineet sekä toimia malli- ja häiriökoirana tottiskentällä. Virkeä eläkeläinen nauttii suunnattomasti elämästään.

Valkoinen parivarjakko Myy ja Juuli hössöttää lauman mukana.

Syyskuinen elämysmatka vesilla toteutui  11.9.kun Santtu,Mimmu ja Siiri veivät minut ja äitini veneilemään Vanajan selkää pitkin Valkeakoskelle.

Päivä oli lämmin ja aurinkoinen, syksyn viimeinen.

Tulomatkalla pysähdyttiin Parolassa Mierolan satamassa porukalla syömässä. 

Siiri kapteenina.