Vuodenvaihteen jälkeen työyhteisöongelmat ja paineet työn kehittämiselle ovat vieneet ajatukseni ja motivaationi omien koirien koulutuksesta ihan muualle. Olin jo hyvissä ajoin ilmoittanut Darjan tokoon 4.2. Janakkalaan. Vasta torstaina selvisi, että minä voinkin olla koepäivän pois töistä ja kaikki oma etukäteistyö ja koiran motivaation nostattaminen jäi tekemättä. Varmuutta onnistumisesta ei ollut ja tuloskin siis sen mukainen.
Koepäivä valkeni hyytävän arktisena, pakkasta -30. Kaikki rituaalit ja oikean tunnetilan saavuttamiseen tarvittavat manööverit jätin tekemättä ja treeniliivikin jäi kotiin. Halli oli rauhallinen ja pohja hyvä. Kireän pakkasen takia turhia katselijoita ei ollut ja koirakot poistuivat sitä mukaan kun olivat suoriutuneet osuudestaan.
Darja oli tahmean ja epävarman tuntuinen alusta alkaen. Ryhmäliikkeistä täydet. Seuraamiset sellaisia vähän epätarkkoja ja innottomia , molemmista 8½ ( kuten kuuluukin). Maahanmeno, luoksetulo ja seisomaanjääminen ok ( siis vain ok). Ei mitään hätää, näin ajattelin. Lähestyimme estettä ja innostin Darjaa ”mennään hyppäämään !” Hän yritti omin luvin lähteä esteelle, jolloin suustani pääsi lyhyt ja omien korieni veret seisauttava sana ”ei”. Vaikka hyvin varovasti ja hiljaisella äänellä sen koiralle sanoin on sen teho aina sama ja niin sen on oltavakin. Ei on aina ei. Niin siis oli nytkin. Hyvä suoritus kestää yhden nollaliikkeen, mutta meidän esityksemme ei ollut sellainen. Saldoksi 156 p. Tuomaroinnin hoiti varsin korrektisti ja oikeudenmukaisesti Ossi Harjula, joka karusti myös kiteytti kaiken oleellisen loppulauseeseensa: ensin kielletään ja sitten pitäisi suorittaa ???
Yksi pieni väärä sana väärässä paikassa ja se oli sitten siinä.
Iltapäivällä sitten harmistuneena ja omaan itseeni tyystin pettyneenä irrottelin ihan huolella laumani kanssa metsäteillä, jäällä ja hangessa. Tunnin kestikin ajatusten selvittäminen ja karvaasta tappiosta selviäminen. Punainen potkukelkka sai taas kyytiä !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti