Vauvalan kuulumisia

Vauvalassa kaikki on niin hyvin kuin vain mahdollista. Porukka on muuttanut jo makuuhuoneessa korkeampaan aitaukseen koska toisen uroksen (sinipantainen) johdolla tulla rymysivät pentulaatikosta sujuvasti pois. Ikää pötkylöillä oli vajaa 3 viikkoa. Huh huh !

Eteisen suureen aitaukseen muutettiin 3,5 viikkoisina.

Koko lauma on kiitettävästi osallistunut pentujen hoitoon. Äiti-Pimu on enemmän kuin tyytyväinen vallitsevasta työnjaosta.

Vauvat ovat saaneet pannat, jotta niiden tunnistaminen olisi vaivattomampaa. Sininen ja vihreä uros, punainen ja beige narttu ( mustia valk ja tan värisiä) ja sitten joukon erilainen: sinimerle narttu "Helmi". Helmi Orvokki, jonka sininen perusväri vaalenee koko ajan.

Kuvassa Siiri paijjailemassa pentuja.




Kiinteää mössöruokaa tarjosin  nälkäisille jo reilu 3-viikkoisina eikä siinä sekuntiakaan ihmetelty vaan käytiin mössön kimppuun heti samantien. On ihanaa kun jokainen keskittyy syömiseen eikä tarvitse miettiä mikä on vikana yms.




Vauvat ovat käyneet ulkovessassa 4 viikkoisesta lähtien. Onneksi opetteluvaiheessa oli  vain muutaman pakkasaste ja porukka ihastui lumeen ja ulkonaoloon. Nyt kun minulla on aikaa roudaan porukkaa ulos ja sisään lukemattomia kertoja pitkin päivää, että eivät enää suostu tekemään tarpeitaan sisälle.


Kaikilla pennuilla on hyvät kodit tiedossa, tietenkin hyvät. Pentuja on käyneet uudet perheet ihmettelemässä samoin kuin muutkin ystävät ja tutut. Yhtään arkaa ei ole joukossa vaan nauttivat niiden kanssa touhuamisesta, järsivät naskalihampaillaan jalkoja, repivät puseron nauhoja tai järsivät uudenhajuisia kenkiä eteisessä.
Virallisesti vauvat nimetään 24.1. eläinlääkärilla sirutuksessa. Samalla tutkitaan yleiskunto, peilataan silmät ja annetaan varhaisrokotus. Pojat ovat Van Damme ( sininen) ja Vin Diesel (vihreä). Tytöt Velvet Vera ( beige), Vintage Victoria ( punainen) ja Very Blue Pearl ( blumerle).

Ei kommentteja: