Suuri hetki 13.12.2018

Minulla oli vuoden mittaan kerääntynyt tuntipankin tunteja  melkein 80 ja lomia taas pitämättä vaikka kuinka. Olen etuoikeutettu voidessani järjestellä näitä erilaisia vapaita & lomia niin, että minulla on mahdollisuus hoitaa pentue. Pentueen hoitaminen vaatii niin kokonaisvaltaista keskittymistä ja läsnäoloa etten enää jaksa tehdä pentujenhoidon ohella täyttä työpäivää. Kiitos tästä kuuluu esimiehilleni. Toki pentujen hoitaminen on niin kiehtovaa, että näin minulla on mahdollisuus paijjata ja suukotella niitä joka päivä mielin määrin.

Olin laskenut, että synnytys ajoittuu viikon 50 loppupuolelle. Olin vielä töissä keskiviikon 12.12. ( Pimun 59. raskausvuorokausi 1. astutuksesta laskien). Illan suussa lenkkeilimme normaalisti ja ajattelin aloittaa Pimun lämmön mittaukset. Hups, lämpö 37.0 ! No, ei mene kauaa synnytykseen. Illalla Pimu ei koskenut tarjottuun ruokaan joten nyt se alkaa ! Pimun käytös muuttui synnytystä enteileväksi; se kulki edestakaisia rauhattomana ja läähätti. Ajattelin valvoa yön, joka ei sitten onnistunutkaan vaan puolenyön aikoihin olin nukahtanut. Heräsin puoli viiden aikaan kun Pimu mylläsi pentulaatikon petauksia mieleisekseen. Muutama kunnon supistus ja eka pentu, musta/valk poika syntyi klo 5.55 aamulla. Pimu tiesi mitä tehdä ja pentu suuntasikin aika pian maitobaariin. Vaaka näytti 390 g.  Sitten odoteltiin tovi eli 1,5 tuntia ja seuraava tulokas oli sinimerle tyttö. Vau, kuinka kivan värinen. Tämä klo 7.27 syntynyt neito painoi 330 g. Kaikki hyvin tähän asti. Pimu oli rauhallinen, nukkui ja välillä hoiti pentuja. Kahden tunnin päästä eli 9.26 muutaman kunnon työnnön seurauksena  maailmaan tupsahti toinen poika, musta/valkoinen, jolla painoa oli 380 g.
Nyt alkoi tämän synnytyksen kamalin vaihe eli odottaminen. Odottettin tunti ja toinen ja kolmas. Mitään ei tuntunut tapahtuvan vaikka pentuja oli mahassa vielä kaksi. Soitin jo Evidensiaan, josta annettiin neuvoksi odottaa vielä tunti kun emo on hyvävointinen. Kokemuksesta tiesin, että pentujen välit voivat olla neljäkin tuntia jos kaikki on hyvin. Niin JOS ,mutta mistä helkkarista minä tiesin onko kaikki hyvin. Tässä kohtaa olen niin yksin ja menetettävänä pentu, kaksi tai emän henki vaarassa. Jos supistukset ovat rajuja istukka voi irrota ja sitten alkaa jo ollakin hätä. Soitin ystävälleni Marittalle, joka kasvattaa mustaterrierejä. Meillä on YYA-sopimus, joka ei ole sidottu mihinkään kuten aikaan tai aiheeseen. Etäapu tällaisessa tilanteessa on korvaamaton.
Lämmitin auton sekä avasin portit ja valmistauduin lähtemään eläinlääkäriin. Tuttua on myös se, että kävely tai auton tärinä saa synnytyksen jatkumaan ja niinpä me käveltiin pihalla ja käytiin autoajelulla maisemia ihailemassa. Ei mitään ! Apua ! Sitten vähän ennen yhtä supistukset jatkuivat ja parin kunnon ponnistuksen seurauksena neljäs pentu oli maailmassa. Vähän väsynyt ja limainen musta/valkoinen tyttö. Se  yski limaa pois ja hetken päästä oli maitobaarin tiskillä imemässä maitoa posket lommollaan. Tarkka syntymäaika 13.03 ja paino 330 g. Helpotuksen tunne oli valtava.
Viimeinen pentu tuli vähän odottamatta klo 13.34 kun se vaan putkahti ulos. Se näytti vähän pieneltä, 300 g oli myös  väsynyt, mutta hetken huilattuaan oli muiden kanssa ryystämässä maitoa.
Kaikki hyvin ! Sen tiesi Pimukin, joka keskittyi pentujen hoitamiseen. Kävimme ulkona jaloittelemassa  ja kylpyhuoneessa pesulla. Pimu sai myös ruokaa, joka nyt kelpasi. Vettä olinkin sille tarjoille  aikaisemminkin. Pennuille vaihdoin puhtaat ja kuivat aluset, jonne äitikoira tyytyväisenä asettui vauvojensa viereen.