16.11.2019 2 x RTK2

16.11.2019 Eve teki varsinaisen hattutempun hattutempun Jankk:in rallytokokisoissa.
Hallissa oli mahdollisuus osallistua 2 kokeeseen samana päivänä ja Eve onnistui saamaan heti kolme kisapaikkaa. Peruutusten johdosta neljäskin paikka varmistui ja tiedossa oli siis melkoinen urakka: kahdella koiralla kaksi kisaa, joista tavoitteena koulutustunnut RTK2.
Me ollaan niin sun !
Molemmilla radoilla Pimun suoritus olisi ennen Oliveria, joka tilanne vähän mietitytti Eveä, mutta näillä nyt mentiin.

Ekalta radalta Eve toi molemmilla koirilla kotiin täydet 100 p ! Ihan huippua !!! Pimpula oli oma ihastuttava itsensä ja pompotteli häntä viuhuen hyvässä kontaktissa Even kanssa radan kommervenkit. Videolta jälkikäteen näkyy kuinka taitava ohjaaja Eve on. Pimu on lainakoira eikä ole oppinut lukemaan Even ruumiinkieltä. Joten Eve on tosi nopeassa aikataulussa oppinut lukemaan Pimua. Tämä on elintärkeää erittäin vilkkaan ja yli-innokkaan koiran kohdalla sillä Pimupulahan ei jää odottelemaan mitään viivästynyttä tai epäselvää käskyä vaan paikkaa tilanteen keksimällä itse kuvioita. Oliver ja Eve myös selvisivät virheettä, mutta taas olivat 3 sek hitaampia Pimun suoritukseen verrattuna ja saivat tyytyä hopeatilaan Pimun ottaessa kullan.
Kyllä me kannustusjoukot ( ak, Sari, Marko ja Annukka) oltiin ylpeitä. Wau !


Pientä jännitystä oli ilmassa: jos seuraavalta radalta tulisi hyväksytyt tulokset saisivat molemmat koirat RTK2- koulutustunnukset.
Jälkimmäinen rata oli paljon ekaa vaikeampi. Sekä Eve että Oliver taisivat olla vähän väsyneitä, mutta muutamasta kömmähdyksestä huolimatta keräsivät kokoon 80 pistettä ja koulutustunnus oli saatu plakkariin. Enää Pimpulan suoritus. Pienten epätarkkuuksien johdosta loppupisteet olivat 95, mutta suoritus näytti yhtä hyvältä kuin aiempikin. Kukaan ei saanut täysiä pisteitä ja loppujen lopuksi Pimpula ja Eve  sijoittuivat pronssille ja Pimu sai himoitun koulutustunnuksen RTK2. Ihana yllätys oli tuomaripalkinnon kommentti: Koira on iloinen ja niin tyytyväinen osaamiseensa ! Voiko tuon eläimen olotilaa osuvammin kuvata !
Pimun tulokset ovat syntyneet minimimäärässä kisoja eli kuudessa kisassa  neljänä päivänä.



Kyllä on ollut ilo seurata parin kehitystä ja yhteensulautumista yhdeksi yksiköksi  -koirakoksi. Siinä molemminpuolinen kunnioitus ja rakkaus näkyy läpi treenien yhtälailla kuin kisoissa.
Seuraavat kisat käydään sitten voittajaluokassa. Väärän puolen seuraaminen tulee olemaan korkeamman luokan suurin haaste. Mutta ei mitenkään niin suuri mistä Pimu ja Eve eivät selviäisi.




Ei kommentteja: