 |
| Hallissa 4 laatikkorataa |
Olemme pikkuporukassa treenanneet nose workia eli hajutunnistusetsintää kesän alusta lähtien. Lajina se on tosi koukuttavaa. Hajutunnistusta on huume-, pommi-, syöpä-, kipu-, ruumis- yms koirien toiminta ja ID -jäljen ajaminen. Koira opetetaan tunnistamaan ( ja ilmaisemaan) haluttu haju tai halutut hajut ja erottelemaan ne kaikista muista maailman hajuista. Koiran hajuaistihan on aivan käsittämätön ja hajureseptorit uusiuittuvat käyttötarkoista silmälläpitäen.
Kävin laajentamassa maailmankuvaani Ilkka Hormilan koko illan kestävällä luennolla Hyvinkäällä. Ihan huippua !
 |
| Tässä laatikossa haju on ! |
Heila on ihan kuin syntynyt tähän lajiin. Se on rauhallinen ja silti innokas ja ahkera. Jo entuudestaan tiesin, että sillä on tarkka nenä.
 |
| Sari ja Annukka roudaa vermeitä halliin |
Pienellä porukalla keräännymme yhteen nw:n merkeissä. Pienen peräkärryn verran on rekvisiittaa aina matkassa. On purkkirataa, erilaisia koreja, laatikoita, hajua, isoja & pieniä purkkeja yms yms.
Hallissa teemme laatikkoratoja, jonkalainen hajutesti on. Siinä on 12 samanlaista pohjallista laatikkoa sisällä tai ulkona ja koiralla on 3 min aikaa kertoa ohjaajalle missä laatikossa haju on. Hajutestissä ja 1. luokan kokeessa käytetään eukalyptus hydralaattia, 2. luokassa mukaan tulee laakenrinlehti ja 3. luokassa laventeli. Haju voi olla myös näiden komboja luokasta riippuen. Kokeissa on 4 osiota: laatikkoetsintä, ulkoetsintä, rakennusetsintä ja ajoneuvoetsintä.
Heilan kanssa yrtin päästä lokakuun alussa hajutestiin Forssaan, mutta paikka meille ei herunut.
 |
| Aatu on paikallistanut hajulähteen |
Ulkotreenit ovat huippukivaa tekemistä. Yhdessä suunnittelemme pienille eukalyptuspurkeille ( joissa 1 tippa hydralaattia ) piilopaikkoja, joita koira ei voi silmin havaita. Mietimme yhdessä miten tuulet ja ilmavirrat kuljettavat hajumolekyylejä ja sitten jännätään miten koira-ohjaajapari piiloleikistä suoriutuu.
Aatu, Noomi ja Heila ovat aina yhtä innokkaita toimiin. Pikku-Saagakin on päässyt messiin ja selviää perusradasta mallikelpoisesti.
Heilan ajoneuvoetsintä rekan peräkärrystä
 |
| Mennään jo ! |
 |
| Täällä jossain haisee... |
 |
| Tässä on hajusydän ! |
 |
| Oot ihan urpo, pitääkö se rautalangasta vääntää -siis TÄSSÄ ! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti