Vauvavuosi 2009:
Doris kasvatti 7-pennun katraan alkuvuodesta. Alku vähän takkuili, mutta olen valtavaa kokemusta rikkaampi pystyttyäni toimimaan apuäitinä ja auttamaan pieniä avuttomia koiranpoikasia elämän alkuun. Jokainen heistä riemastuttaa omia ihmisiään eri puolella Suomea ja mikä ihaninta: osa ihan lähellä.
Darjan pentue näki päivänvalon eläinlääkäri-
aseman leikkurissa loppuvuodesta. Tämäkään perhetapahtu-
ma ei ongelmitta sujunut, mutta jos äiti ja 3 lasta voi mainiosti ei voi kuin olla onnellinen. Paljon pahempaakin kun on koettu.
Kotiinjäänyt Iines tuntuu ihan omalta.

Juulin pentue syntyi alkukesästä. 7 valkoista veitikkaa tuli hoidetuksi perin pohjin, kun isoäiti Myy välittömästi änkesi pentulaatik-
koon äidin paikalle.Tuplavoimin vauvat hoidettiin, pestiin ja leikitettiin.
Koulutus- ja kilpailuvuosi 2009:
Töitä olen tehnyt ja ahkera ollut. Lopultakin tajusin, miten Darja toimii ja Bh-koe meni ihan putkeen.->
Jopa niin, että saatoin olla ylpeä koirastani =meistä. Ei ollutkaan tarkoitus vain päästä läpi vaan tehdä voimakas ja virheetön suoritus. Tästä on hyvä jatkaa.
Jälkiä olen ajanut selkeästi vähemmän kuin edellisenä vuotena, toivottavasti laatu korvaa määrän. Doriksen kanssa tehdyt pentuajan koulutusvirheet pukkasivat esiin ja jouduin palaamaan jäljestyksen alkulähteille.Darjahan onkin ollut ihan pennusta lähtien intensiivinen jäljestäjä, joka täysillä keskittyy hajuvanan seuraamiseen ja kapuloiden löytämiseen. Ensi vuonna yritän päästä kisoihin Doriksen kanssa. Darjan tottis on vielä kesken; hypyt viimeistelemättä ja eteenmeno hienosäätöä vailla.

Zornoi-kennelin lippua on pitänyt yllä musta snautseri Kira ( BH JK3 HK3 EK3 Zornoi Shakira), joka oman ihmisensä, Piian, kanssa ylti aivan käsittämättömiin kisasuorituksiin: ykköstulokset voittajaluokassa haku- ja etsintäkokeessa ! Kyllä on ihmisäiti ylpeä pienestä mustasta tytöstä !
Näyttelyvuosi 2009:
<- Doris sai viimeisen serttinsä. Mannaa oli sitten pari ylimääräistä roppia; superia oli Norjasta sertti, cacib ja ROP. Hänen ekstrakarkea ihonmyötäinen runkokarva niukkoine koristekarvoineen paljastaaa kaikki virheet ( siis jos niitä olisi), mutta temperamentti tuo jalouden ja ryhdin esiin.
Darja pokkasi myös puutuvan viimeisen sertin ja pari cacibia. Ruotsista jäi myös plakkariin sertti ja cacib sekä Mäntästä RYP3-sijoitus.

Juska pääsi vielä viimeisiä kertoja kehiin. 3 näyttelyä, joista tuloksena 3xROP-veteraani ( myös erkkarissa), 2xPN4 + sokerina pohjalla ROP ! Tämä 10-vuotias veteraanimamma on edelleen timmissä kunnossa, vaikkakin takapään jäykkyyttä ei voi olla jo huomaamatta. Tästä koirasta en tahtoisi koskaan luopua !
Ronja (JV-07 Z. Djanka) napsi serttejä,cacibbeja ja roppeja koti- ja ulkomailla.
Sertit sai täyteen myös Einstein, jolle bonuksena vielä muutama roppikin.
Ruotsissa asuva Adrian keräsi debyyttinäyttelyssään kaiken:sertin,cacibin ja ropin.
Vieä vauvaikäinen Boris ( Z. Graf Boris) menestyi pentunäyttelyissä hienosti:
2 x RYP1, BIS2 !
Luopumisia vuonna 2009:
<- Trotski ( N M VA PohjV-98, NV-98,99 Z. Trotski) jätti jälkeensä suuren ikävän Norjassa Åsheimin perheessä. Trotskin elämä oli pitkä (13,5 v) ja vielä tänä vuonna hän vaelsi tuntureilla omien ihmisten mukana. Nuoruusvuosinaan hän oli tuttu näky norjalaisissa näyttelykehissä.
Svantten ja Romeon elämät sen sijaan päättyivät aivan liian vanhain. Suru oli suuri ja edelleen on; molemmat nuoret urokset olivat valloittavia persoonia eikä tyhjää paikkaa kummassakaan perheessä voi helposti täyttää, josko koskaan.
Tulokas 2009:
Keväällä kotiutui Ranskasta uskomattoman hieno herrasmies; 3-vuotias uros Alek. Hän on täyttänyt kaikki toiveet ja lunastanut paikkansa Jaanan laumassa. On eutoikeus saada tuntea ja omistaa tällainen koira.
Ulkomailla 2009:
Jällivaaraan Ruotsiin ajeltiin Jaanan kanssa juhannuksen jälkeen. Kaikki saatiin Alekille ja Darjalle + bonuksena Alekille RYP5-sijoitus.
Tulomatkalla ehdittiin nautiskella luxusmökistä, saunasta, merenrannasta ja hyvästä ruuasta.
Norjan Hamariin matkattiin lokakuussa. Alekin seuralaisena ennakkosuunnitelmista poiketen Aina Iloinen Doris. Tuliaisina kaikki sertit, cacibit yms. Tällä kertaa satoi ja oli kylmää, mutta irtiotto arjesta, ostarit ja hyvä ruoka tekivät tästäkin reissusta ikimuistoisen.
Jaanan kanssa ollaan reissattu jo niin paljon, että homma toimii kun tietää melkein mitä toinen jo ajattelee. Ajetaan vuorotellen, mennään aikaisin nukkumaan, noustaan ylös aikaisin, syödään hyvin, lenkkeillään koirien kanssa ja luuhataan kaupoissa. Tylsää ??? Ehei, vaan juuri sitä kaivattua lomaa. Jaanalle kiitokset matkaseurasta !
Kiitokset:
Kiitokset kaikille koiraystävilleni, jotka olette olleet kanssani jakamassa ilon hetkiä. Vielä suuremmat kiitokset teille, jotka olette olleet auttamassa, tukemassa ja lohduttamassa hädän, ja surun hetkellä. Erityisesti haluan mainita Jaanan, Marittan,Soilen, Sarin&Markon, Tuulan&Raimon ja Ingemarin Ruotsinmaalta. Kiitos, että olette olemassa !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti