Ruuhkia ei ollut ja olimme hyvissä ajoin odottamassa autojonossa pääsyä Superstarille seisovaan pöytään. Seurasimme suurella mielenkiinnolla kuinka tulli nappasi auton edestämme ja tullin springerspanieli haettiin paikalle. Maritta & Roosa ja Pauliina & Bandi köröttelivät eri autolla ja sitten tavattiinkin laivassa.
Myös Tallinnan puolella oli väljää niin satamassa kuin kaupungillakin. Käytiin matkan varrella täydentämässä juoma- ja namivarastoja Järven Selverissä. Maritta pysyi hienosti perässä; liikennevalojen ns. vanhat vihreät vähän muka arveluutti. Vanha tuttu Trap löytyi helpommin kuin aikaisemmin; olivat jo ehtineet vähän tasoittaa Sakuntietä. Resepsuunin täti toivotti seurueemme sydämellisesti tervetulleeksi ja ojensi talojen parhaimpien huoneiden avaimet. Majottauduimme ja vaihdoimme vaatteet. Nyt olimme Jaanan kanssa varustautuneet otsalampuilla. Suuntasimme umpipimeään Männikun kangasmetsään Iineksen, Merlinin, Aamorin ja Chillan kanssa. Kyllä koirilla on hauskaa kun pääsivät valtoimenaan irrottelemaan, ei hidastanut valon puute menoa yhtään. Valkkareiden silmät kiiluivat yössä ja Merlinin heijastinkaulapanta vilkkui. Toisilleen täysin vieraat koirat muodostivat salamnopeasti harmoonisen , toimivan lauman.
Illalla vielä yritimme viimeistellä koirien turkkeja seuraavan päivän näyttelyä varten. Iines oli mukana ihan huvin vuoksi. Junnuvalion arvo oli jo saavutettu heti suoraan kolmessa näyttelyssä. Tuomari oli vaihtunut ja tiesin, että Gunnel Holm pitää raskaasta tyypistä, joten lähes varmaa oli, ettei Merlin tule junnuserttiä saamaan.
Aamulla olimme aamun sarastaessa kauniissa, puhtaassa kangasmetsässä koiria juoksuttamassa. Ilma oli selkeä ja pilvet vetäytyivät lupaavasti auringon edestä. Keskikaupunki ja Piritan ranta oli suljettu maratoonin takia, joka vuoksi piti löytää uusi reitti Laululavalle. Vaikka itse sanonkin niin sujuvasti surfailtiin Tallinnan eteläpuolta ja Lasnamäen läpi. No, totuuden nimessä on tunnustettava, että Taru taisi olla parhaiten kartalla. Maritta ja Pauliina varmaan luulivat, että tiedetään mihin ajetaan ...no, osapuilleen. Tiesin kuitenkin suunnilleen missä olimme. Sitten yhtäkkiä silmiini osui kyltti ”Oru 800 m” ja nuoli eteenpäin. Just sinne, Oru-hotelli on ihan Laululavan vieressä.
Kaikkien rotujen näyttelyn seitsemää kehää parastaikaa pystytettiin. Autot ajettiin sivuportille tosi lähelle kehää eli taaskaan ei tarvinnut pystytellä telttoja tai raahata boxeja paikalle ( Maritta tosin kanteli boxia edestakaisin, mutta lopuksi päättikin viedä sen takaisin autoon).
Valkkarikehässä Chilla sai junnuluokassa eh:n, mutta Amor oli ROP ja saa nyt liittää titteleihinsä EE M VA-arvon.
Seuraamme lyöttäytyi Juta Haranen ja vanha tuttu Anne Klaas (Jaanan sanoin: maailman parhaan koiran kasvattaja eli siis Bogarin ). Siinä sitten käytiin läpi esillä olevat koirat, mustaterrierin & kaukkarin luonteen piirteet ja kaikkea siltä väliltä.
Merlin sai oman apinan, joka irtosi paikalliselta jo tutuksi tulleelta nelikymppiseltä blondatulta uutta teini-ikää elävältä helppoheikiltä 5 egellä. Hinta 7 egeä, mutta vain sinulle, tänään 5 e ! Marittan käsiin jäi pinkit trimmaussakset. Myyjä oli lipevä tyyppi, joka ihan varmasti myi kaikkea mahdollista, tiskin päältä ja alta, päivällä ja yöllä, ehkä vähän toisenkin omaa.
Koirat pääsivät jaloittelemaan laululavan upeille nurmikoille mitä mahtavammassa syksyisessä auringonpaisteessa.
Kurvailtuani jo ties kuinka monetta kertaa tänäkin kesänä pitkin Tallinnan ja Helsingin ruuhkia, pimeässä ja sateessa ilman naarmun naarmua niin satamassa check-in kioskin puomi lopulta osoittautui ylitsepääsemättömäksi esteeksi. Lippuluukun täti ei sitten maihinnousukortit ojennettuaan nostanutkaan puomia kuten LUULIN vaan sydänjuuria raastava KRAAAASH-ääni havahdutti karuun todellisuuteen. Sitten kun puomi lopulta lähti liikkeelle se ei ollutkaan enään sellainen tavallinen suora malli vaan ihan vänkyrä. Voihan …kele ! Oman punaisen, juuri pestyn, auringonpaisteessa loistavan hiaceni nokalle oli ilmestynyt apukuskin peilistä alkava ja koko konepellin pituinen karmea naarmu, joka loppui vasta rekisterikilven tienoille. Hirveetä ! Ei voi olla totta ! Siinä sitten meni koko laivamatka moista törttöilyä märehtiessä.
Kiitos seurasta Maritta, Pauliina, Jaana ja Taru ! Iines oli ensimmäistä kertaa haltioissaan päästessään äidin kanssa kahdestaan reissuun. Hän otti nyt ihan kaiken irti; nukkui vieressäni hiirenhiljaa nautiskellen, rakasti ihmisiä jopa pimeässä, yritti tunkea vieraaseen autoon, liimaantui ihmisten jalkoihin näyttelyssä ja näytti itsestään ihan uuden rakastettavan puolen. Silminnähden tyttö nautti saamastaan huomiosta. Ai, että tykkään hänestä. Hän ei ole pelkästään nätti, hänessä on ihan uskomaton potentiaali menestykseen harrastuskoirana ja sen potentiaalin aion todella hyödyntää. Koira minun käteen. Kiitos omalle tyttöselleni , maailman ihanammalle Iinekselle !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti