Kevään jälkikausi käynnistetty




  23.4. käytiin ottamassa tuntumaa Tuiskun kanssa metsäjäljellä. Edellinen syksy oltiin ajettu makkarajälkiä pellolla. Kun metsän kiusanhenget , muurahaiset, olivat menneet talviunille käytiin kokeilemassa muutama makkarajälki siirrettynä pellolta metsään. No problem. Sitten me Tuiskun kanssa jäätiin talviunille.

Ensimmäinen jälki 23.4. ei ollut mikään mieltä ylentävä kokemus; makupalat eivät ahmattia oikein kiinnostaneet ja tempo ei minua miellyttänyt. Koko ajatus oli ihan hukassa.

Siis seuraavalle tasolle, joka tarkoitti seuraavana päivänä 12 kepin jälkeä eikä yhtäkään makupalaa. Pahaa aavistamaton eläin lähti jäljelle ja minä pidin liinan kireällä enkä antanut hänen ylittää ekaa keppiä. Mitä hittoa ??? Näytin kepin ja pyysin antamaan mulle käteen. Epäusko paistoi koirapoloisen silmistä kun homma ei edennytkään kuten ennen. Näin me edettiin jälkeä eteenpäin. Tuisku oli epävarma ja varovasti lähti kapuloilta edelleen nenä kuitenkin tiukasti maassa. Loppupään kapuloille jo pysähtyi ja taisi jonkun ottaa suuhunsakin.

Joka päivä on jäljestetty, parhaana kahdestikin. Ruoka on tullut vain kapuloilta.

Tänään 27.4. ajettiin kevään 6. jälki. 200-250 m, 10 kapulaa, 40 min vanha. Olosuhteista sen verran, että tuuli todella voimakkaasti. Tuisku jäljesti intensiivisesti, pysähtyi jokaiselle kapulalle, joitain joutui hakemaan enemmän, toiset vain koppasi suuhunsa ja jäi odottamaan, että ehdin paikalle palkkaamaan. Hän myös lähti  jokaiselta kepiltä palkkion saatuaan oma-aloitteisesti eteenpäin.
Motivaatio riitti viimeiselle kapulalle saakka, josta sitten saikin kunnon palkan kun tyhjensin tapani mukaan silloin treeniliivini taskut.

Annan Tuiskulle tilaa koko liinan mitalta. Hän saakin ihan vapaasti poiketa jäljeltä ja tehdä ratkaisut ihan itse -minä vain kerään kapulat ja palkkaan. Kyllä meistä jälkipari tulee. Tuiskuhan tekee ihan mitä vaan haluan kunhan hän tietää mitä se on. Heti kun selvisi, että kepit ovat jäljen ”the Juttu” hän tuli niistä yhtä iloiseksi kuin minä. Minulle aikanaan opetettiin, että keppeihin pitää sitoa 100 mk:n seteli niin ohjaaja on aidosti iloinen ja osaa kertoa sen myös koiralleen. Tuisku on hyvin maavainuinen jäljenajossa eikä nenän pysyminen maassa ole ainakaan vielä aiheuttanut päänvaivaa. Henkilöhaussa hän sen sijaan osaa hyödyntää tuulta ja sen mukanaan tuomia hajuja.

Jäljelle lähtö on tässä kapulahässäkässä kärsinyt ja siihen me nyt panostetaankin lähitulevaisuudessa. Eli jälki lähtee selvästi viistoon eikä leikkaa suorassa kulmassa janaa. Itse ajattelen, että näin jälki imaisee koiran metsään. Jossain vaiheessa tulee eteen takajäljeltä kääntäminen ja aina hiljaa rukoilen milessäni ettei se ole edessä ensimmäistä kertaa kokeissa. Siksi olen aina niin onnellinen kun tämä "kämmä" tapahtuu treeneissä. Mitään hyväksi havaittua tapaa kukaan ei ole pystynyt esittämään takajäljelle lähdön suhteen. Joku lähtee, joku ei, joissain olosuhteissa niin tapahtuu helpommin kuin toisissa. Se, mitä voi tehdä on minimoida vahingot eli opetella kääntämään koira ja opettaa koira kääntymään.

Itse kyllä aina uskon, että lähdöistä tulee parempia kun into jäljelle kasvaa enkä juurikaan niitä erikseen harjoittele.
Bh-koe olisi suoritettava mahdollismman pian ja sitten voisi keskittyä tottisliikkeiden rakentamiseen kisakuntoon. Eteenmeno on vielä kokonaan aloittamatta, mutta ahneelle ja tyhmälle mustaterrierille ruokakupille meno ( loppupalkka noudoista) ei koskaan ole tuottanut ongelmia. Maahanmenokin alkaa olla satavarma, jos nyt mikään ikinä on.

Kuvassa Helmi-tyttö ja Tusku nauttimassa keväisestä säästä ja toisistaan Parolan mätsärissä.
Näiden kahden lapsosen välille on kehittynyt aivan erityislaatuinen suhde ja aito kiintymys paistaa molempien silmistä. Nähdäänkö Helmi ja Tuisku tulevina vuosina lapsi ja koira -kisoissa ?
Helmi seuraa silmä tarkkana kuinka minä kampaan koiraa, kuinka nostan koiran jalkoja ja missä säilytän kampaa kun lähden kehään ( siis takataskussa kahva alaspäin).